Katja Ketun romaani Brita-Kajsa (Otava 2026, 329 s.) on räväkkä-henkinen kunnianosoitus herätysliikkeen perustajan Lars Levi Lestadiuksen vaimolle. Yleisesti ottaen tiedämme paljon Lars Levi Laestadiuksesta (1800-1801) ja samalla tiedämme hyvin vähän hänen vaimostaan Brita-Kajsasta (1805-1888). Brita-Kajsasta tiedetään vain hänen viidentoista synnyttämänsä lapsen nimet ja syntymävuodet.
Perusteellisen selvitystyön tuloksena Ketun romaani on
enemmän kuin elämänmakuinen kertomus hurjapäisestä naisesta, joka piti puoliaan
niin ystäviä kuin vihollisia vastaan. Ennen muuta hän piti itsensä ja lasten
puolta. Eikä hän liioin yliarvostanut miestään, joka rauhattomasti vaelsi
pitkin Lappia ja laajemmaltikin, vaikka lapset sairastuivat ja Brita-Kajsa eli
voimiensa äärirajoilla.
Mutta alusta lähtien Brita-Kajsa oli tiennyt mitä halusi. ”Minusta
sie et papinperkele huoraa ittelles tehe!”, oli naisen vankkumaton mielipide,
kun hänelle selvisi ”miten oli käynyt”. on Brita-Kajsan rakkaus aviomieheen ei
missään vaiheessa horju – pikemminkin päinvastoin.
Kirjan kieli jo sinänsä tekee lukemisesta nautinnollisen ja
mielenkiintoisen. Brita-Kajsan käyttämä kieli on sekoitus Peräpohjolan murretta,
meän kieltä, pohjoissaamea, ruotsia. Laestadius oli kotoisin Pohjois-Ruotsista
ja syntyperältään saamelainen. Suomen kielen hän oppi vasta aikuisesta. Hän oli
teologi ja vihitty pappi, aikanaan tunnettu kasvitieteilijä. Laestadius oli
myös kiinnostunut saamelaisesta mytologiasta.
Herännäispapin vaimo eli tiiviisti mukana miehensä muuttumisessa.
”Vaan uusi usko. Ja sie sen vapahtaja. Aika pian sie hoksasit olevasi vähän
niinko Johannes Kastaja. Sie pidit pauhavaa, karkiakielistä saarnaa. Kaikkia
sie huoriksi ja kuolleen käärmeen myrkyn kytäjiksi soimasit... Kirkkoon alako
tulla yhä enemmän uteliasta kansaa.”
Ei näitä suurmiesten takana tähän asti säilytettyjä vaimoja turhan päiten tuoda päivänvaloon.
Olen saanut kirjan kustantajalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti