Leena Lehtolaisen Korkean paikan lumo (Tammi 2024, 327 s.) kuuluu osastoon Lehtolaisen muu proosa. Se ei ole Maria Kallio-romaani eikä se kuulu Henkivartija-sarjaan. Sinänsähän ei kenenkään kirjailijan tuotantoa pitäisi sulloa ahtaisiin raameihin, mutta pakostakin romaanista jäi ilmaan kysymys miksi tämä kirja on kirjoitettu.
Lehtolaisen runsaasta tuotannosta tiedämme jo että
kirjailija on kotoisin Arpikylästä, jonka maisemassa kaivostornilla on tärkeä
tehtävä. Ja tiedämme senkin että kirjailija tai romaanin minä haluaa
ehdottomasti pois Arpikylästä, jonka esikuvana on Outokumpu.
Korkean paikan lumossa Riikalle tämä poislähteminen olisi jo
hyvin varhain mahdollista. Hän voittaa nuorten laulukilpailun ja voisi sitä
kautta päästä ”suureen maailmaan”.
Yllättävä sairaus turmelee Riikan laulunäänen ja laulajan ura saa jäädä.
Hän ei ylipäätään laula vuosikausiin.
Uudeksi väyläksi löytyy laulujen sanoittaminen. Siinä Riika
on tuottelias ja hyvä ja kaikki sanoitukset syntyvät päivätyön ohessa. Muuten
Riikan elämä soljuu hyvin tavanomaisesti. Eli Lehtolainen ei oikein ole yltänyt
parhaimmalle tasolleen kuvatessaan naista, joka ei ole tyytyväinen
kaksoiselämäänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti