perjantai 17. syyskuuta 2021

Laura Malmivaaran Vaiti

 Kun entinen aviomies on viikkoja Suomen vihatuin mies. Mitä tekisit? Liittoutuisitko arvostelijoiden riveihin? Yrittäisitkö unohtaa koko asian? Ryhtyisitkö puolustamaan ja väittämään että syytökset eivät pidä paikkaansa.

Laura Malmivaara, tunnettu näyttelijä ja valokuvaaja on kirjoittanut autofiktiivisen romaanin Vaiti (Otava 2021, 243 s.), jossa hän kertaa mitä sinä kesänä, jolloin hänen entinen aviomiehensä joutui vastaamaan ohjaajan työssään tekemistään virheistä, tapahtui hänelle, hänen perheelleen ja lapsilleen.

Malmivaara on halunnut kirjallaan rikkoa hiljaisuuden. Kun kohu oli kiivaimmillaan hän ei ryhtynyt puolustamaan Attea, kuten miestä kirjassa nimitetään. Eikä hän ryhtynyt arvostelemaan eikä olemaan samaa mieltä kuin hänen ystävänsä. Samalla kun hän kertoo mitä hänen mielestään oikein tapahtui, hän kuvaa hyvin myös lapsuuttaan ja vanhempiaan. Kaikesta huokuu se miten suurena tukena vanhemmat ovat hänelle olleet, miten läheinen perhe heillä on.

Kuuntelin kirjan, jonka Laura Malmivaara luki pääosin itse. Vain hänen äitinsä ajatukset, jotka kirjassakin on merkitty kursiivilla, luki Marja Packalén. Vanhan naisen viisaudella äiti yrittää auttaa tytärtään ja välillä vähän neuvoo mitä ehkä kannattaisi tehdä. Kaiken muun keskellä äiti ja tytär joutuvat selvittämään välejään.  

Samalla tavalla kuin kirjoittajan äiti toivoo, että teini-ikäisiä tyttäriä suojeltaisiin kaikelta kohulta, toivoo sitä myös kirjan kirjoittaja, mutta se on mahdotonta. Ei aikuistuvia tyttöjä voi suojella kaikelta siltä mitä heidän isänsä päälle heitetään. Eniten kaikesta jäi askarruttamaan se, mitä kaikkea Aten lapset ovat joutuneet kestämään. Toinen kirjoittajan tyttäristä tuuskahtaakin kohun keskellä, että hän haluaa vaihtaa sukunimensä.

Ihailen Laura Malmivaaran rehellisyyttä ja rohkeutta.

 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hannele Cantell: Sekunnit ennen kaatumista

Hannele Cantellin Sekunnit ennen kaatumista (Tuuma 2022, 237 s.) on rehellinen ja tarkka kuvaus miten elämä muuttuu kun sairaus yllättää. Ca...