Satu Rämön Disa (WSOY 2026 440 s.) on kirjailijan Hildur-sarjan kuudes osa. Hildurin suosio on kiistaton. Kirjoissa rikokset eivät ole pääosassa, vaan Ísafjörðurinin poliisiaseman työntekijät, kaupungin asukkaat ja Hildurin sukulaiset.
Ísafjörður on Islannin Länsivuonojen
alueen pääkaupunki. Kaupungissa on asukkaita vajaat 3 000. Siellä
sijaitsee lentoasema, josta on vakituiset lennot Reykjavíkiin.
Pääelinkeino on kalastus.
Kaupunki on Joensuun ystävyyskaupunki ja
oli pitkään Satu Rämön kotipaikka.
Suomalainen, opiskeluihin liittyvän harjoittelunsa Ísafjörðurinissä
tehnyt Jakob on nyt harjoittelupaikkansa poliisipäällikkö. Hänen elämänsä on
monella tavalla uusilla raiteilla. Hildur jatkaa rikosten selvittämistä
entisenlaisella innolla.
Uuden kirjan päähenkilö Disa on
arvoituksellinen hahmo dekkareittenkin maailmassa. Hän toimii poliisien
apulaisena, tiedonhankkijana. Hän on myös tiiviisti vapaaehtoisena mukana
naisten turvakodilla.
Tarina etenee soljuvasti. On
sopivasti yllätyksiä ja sopivasti pohjaa tapahtumien kululle aikaisemmin
julkaistuista kirjoista. Satu Rämö on saanut monen suomalaisen kiinnostumaan
Islannista. Eikä hänen kirjojensa suosio ole jäänyt Suomeen, käännösoikeuksia
on myyty lähes kolmeenkymmeneen maahan.
Hildurin tarina jatkuu myös
monilla näyttämöillä. Keväällä nähdään Helsingin Kaupunginteatterissa Rosan ja
Björkin tarina.
Olen saanut kirjan
kustantajalta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti