perjantai 23. elokuuta 2019

Riitta Jalosen Tanssikaa!


Kuusi kertaa vuodessa Elisabetin kotona levitetään pöydälle silkkinen pöytäliina, vietetään enojen syntymäpäiviä. Merkillistä tämä on pienen tytön mielestä koska enot ovat kuolleet. Vain yksi seitsemästä enosta on elossa. Isäkin kuolee. Elisabet asuu kuoleman talossa eikä kuitenkaan asu.

Riitta Jalosen romaanissa Tanssikaa! (Tammi 2019, 203 s.) mitään ei selitetä eikä kerrota vuolaasti, turhia sanoja ei ole. Niukkasanaisuus ja tietynlainen asioiden salaperäisyys on tyypillistä Riitta Jalosen tyylille. Lukija joutuu välillä pinnistelemään jotta hän voisi olla ihan varma siitä mitä kirjailija nyt tahtoo kertoa minulle.

Vaikka Elisabetin kotitaloa varjostaa kuolema, haluaa äiti järjestää vanhan tavan mukaan talon pirtissä tansseja. Tanssitaan vaikka murhetta ja vastoinkäymisiä olisi tarjolla. Tanssi pitää ihmisten mielen kasassa. Kaiken hankalan ja käsittämättömän vastapainona on oltava jotain muuta. Vaikkapa se, että kahvikuppeihin tanssien lomassa lorautetaan sekaan jotain kirkasta.  

Kotona vietettyjen syntymäpäivien lisäksi tulevat sodassa menehtyneet enot tutuiksi hautausmaallakin. Valkoiset ristit muistuttavat: ”Enää ei ole kiire minnekään, ei vanhaan, eikä tulevaan. Muistot, jotka otin talteen toiselta ihmiseltä, ommeltiin minuun tiukasti. Kestää aikansa ennen kuin kiinnityskohdat ratkeavat.”   

Tytöstä on hienoa että hänellä on sama nimi kuin kuningattarella. Aina hän ei kuitenkaan ymmärrä miksi niin moni ihminen häärää hänen äitinsä ympärillä ja äiti tuntuu ymmärtävän heitä paremmin kuin tytärtään. Muistoistaan tyttö ei pääse eroon aikuisenakaan. Eikä se ole tarkoituskaan.

Jalosen tyyli on sukua balladille. Se on samalla kertaa jylhää ja arkipäiväistä. Virkistävän erilaista luettavaa.  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pirkko Saision Passio

  Pirkko Saision Passio (Siltala 2021, 732 s.) on järkälemäinen sekä ulkoiselta että sisäiseltä olemukseltaan. Tarina alkaa vuonna 1498. Mun...