Annamari Miettisen Tässä meillä on kaikki nyt

Avioero vireillä, muutto omaan asuntoon, suhde naimisissa olevan miehen kanssa, yksinäiset illat. Amanda on päättänyt hankkia itselleen mielekästä tekemistä. Itä-suomalaisessa kaupungissa ei ruotsin kielen taidolla ole juuri kysyntää, mutta voisihan sitä silti opiskella kansalaisopistossa. Heti ensimmäisellä kerralla hauskannäköinen mies istahtaa Amandan viereen ja ehdottaa tunnin jälkeen jopa yhteistä kahvihetkeä.

Tästä alkaa Annamari Miettisen romaanissa Tässä meillä on kaikki nyt (Tammi 2019, 313 s.) onnellisen onneton rakkaustarina. Amandan vierustoveri paljastuu venäläiseksi Jehovan todistajaksi ja turvapaikanhakijaksi. Jehovan todistajien usko on julistettu Venäjällä pannaan ja Valentin on päättänyt aloittaa uuden elämän Suomessa.

Amanda rakastuu päätä pahkaa ja yrittää työntää rakastamansa miehen uskon taka-alalle. Siinä kuitenkaan onnistumatta. Tunteet – suuretkaan - eivät ylitä ennakkoluuloja ja asian vierautta. ”Rakkaus on luonnonvoima. Kun se tulee, se tulee, ihminen ei ole sen edessä mitään. Eikä se koskaan tule tai lähde jälkiä jättämättä.”

Annamari Miettinen on koonnut romaaniinsa Jehovan todistajuudesta kaikki yleiset ennakkoluulot, pelot ja tietynlaisen vastenmielisyyden mitä ovikellon soittajia, lehtiään ja kirjojaan ”tuputtavia” uskonnon levittäjiä vastaan tunnetaan.

Miten kertoa asia hyvälle ystävättärelle, vanhemmille, työtovereille. Amanda ei osaa eikä tiedä miten kannattaisi menetellä. Ei sekään ole hyvä jos Valentin ehättää ennen Amandaa kertomaan asian Amandan lähipiirin ihmisille. Eikä vastavuoroisesti Amandankaan ole helppo suhtautua Valentinin uskonveljiin ja -sisariin.

Tarinan heikkous on kaiken kaikkiaan siinä, että sen lopun aavistaa jo melkein ennen kuin se on alkanut. ”Joskus kun tunteita on liikaa on käyttäydyttävä kuin niitä ei olisi. On käyttäydyttävä kuin olisi niellyt rautaa kuin suonissa virtaisi jää kuin ei välittäisi kuin olisi julmin mitä on.”

Marttinen kirjoittaa selkeästi ja arkipäiväisestikin, mutta hyvin, hyvin uskottavasti. Rakkaus pakahduttaa lukijankin mieltä. Samalla ihastelen että miten hyvä on, että käsitellään muidenkin uskontojen kuin lestaadiolaisuuden jättämiä jälkiä.