Uudet tuttavat ja tuttavuudet piristävät. Niin teki Helmi
Kekkosen Vieraat (Siltala 2016, 193 s.). Vieraat on romaani ihmisistä, jotka
kohtaavat toisensa Senjan ja Laurin järjestämillä illallisilla. Kohtaavat mutta
eivät ole täydellisesti läsnä juuri siinä tilanteessa missä heidän on tarkoitus
olla.
Senja on kärsinyt lukuisista keskenmenoista. Elämä on
käpertynyt yhä pienemmäksi ja ahtaammaksi, jäljellä on vain hauras toive
lapsesta. Tarkoitus on juhlien avulla piristää Senjaa.
Senja on tutustunut samassa talossa asuvaan nuoreen äitiin
ja hänen iki-ihanaan pieneen Toivo-poikaan. Heidätkin on kutsuttava. Samoin
paras ystävätär ja hänen miehensä, äidillekin tulee soitettua hätäpäissään.
Lauri kutsuu sisarensa ja kertomatta Senjalle kaksi nuorta naista, jotka hän
omien sanojensa mukaan on tavannut kadulla. Todellisuus on ihan jotain muuta.
Ennen kuin vieraat ovat tulleet Senja kertoo, että hän
haluaa lisää valkoisia ruusuja. Lauri lähtee ostamaan niitä. Vieraat saapuvat
ripotellen, tulevat tai eivät, mutta Lauria ei kuulu takaisin.
Vieraat on viehättävä, koskettava ja kuulas romaani.
Yhdenkään vieraan tai isäntäväen elämä ei ole ollut seesteistä eikä
yksioikoista. Helmi Kekkonen on kietonut jokaisen tarinan omaksi
kokonaisuudeksi. Tarinat ovat yllättäviä, monen kokemukset lähes
käsittämättömiä. Isä ei ole osannut olla isä, äiti äiti, eikä lapsikaan lapsi.
Mutta elettävä on ja yritettävä elää paremmin kuin aikaisemmin. On vain
jaksettava uskoa parempaan
”Minulta ei pyydetty mitään, ei vaadittu mitään, enkä vielä
osannut ajatella tai pelätä tulevaa, miksi olisinkaan. En halunnut ajatella
että jos jokin vaikutti liian hyvältä ollakseen totta, se useimmiten oli.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti