Johanna Annola: Langenneiden naisten talo

Johanna Annolan toinen romaani Langenneiden naisten talo (Siltala 2026, 336 s.) kertoo entisen opettajan Mathildan ylläpitämästä suojakodista. Tarkoitus on auttaa vankilasta vapautunutta, entistä katutyttöä tai huonojen elintapojen takia potkut saanutta piikaa aloittamaan uusi elämä. 

Turvakotia ylläpidetään pyykin pesemisellä. Erikoisuutena on miesten kaulusten peseminen, silittäminen ja tärkkääminen. Tekla on joutunut suojakotiin, koska häntä on kotipaikkakunnalle syytetty huonoista tavoista. Teklan käytöstä arvostelleet eivät myöskään unohtaneet muistuttaa aina miten huono esimerkki Teklan äiti oli ollut tyttärelleen. Tekla ei aio jäädä suojakotiin, hän aikoo karata. Hänelle ei riitä, että etenisi silittäjäksi.

Suojakodin kummallisuus on Mathildan aviomies. Eelis haluaisi tulla kuuluisaksi ja saada kirjoituksiaan julkisuuteen. Mathilda ja Eelis ovat mukana uskovien hurmosmaisessa liikkeessä. Mathildan suojattien on pakko osallistua liikkeen kokouksiin. Eelis kokee että häntä syrjitään liikkeen piirissä ja vähitellen hänen henkiset voimavaransa hupenevat. 

Annola kuvaa suojakodin tyttöjen ja naisten kanssakäymistä hyvin. On keskinäistä kateutta ja kyräilyä. Vasta kun Mathilda sairastuu tyttöjen keskinäinen solidaarisuus kohenee edes hiukan. Samalla tavalla kun Annola kuvaa langenneiden naisten kohtelua ja elämää 1800-luvun lopulla, hän kuvaa myös Helsingin elämää.

Johanna Annola on filosofian tohtori ja historian tutkija. Hän kertoo kirjan loppusanoissa saaneensa kipinän langenneitten naisten elämästä kertomiseen omista historiallisista tutkimuksistaan. Hän on tutkinut ja kirjoittanut yhteiskunnallisesta liikkuvuudesta ja syrjäytymisestä Suomessa 1800-luvulla. Hänen esikoisromaaninsa Valkenee kaukainen ranta ilmestyi 2024.  

Olen saanut kirjan kustantajalta. 

Alia Trabucco Zeràn: Puhdas

Alia Trabucco Zerànin Puhdas (suom. Emmi Ketonen, Tammi 2026, 241 s.) on samalla kertaa kuvaus chileläisen Estelan työstä varakkaan perheen kotiapulaisena ja thrillerimäinen tarina siitä mitä Estellalle oikein tapahtui Chilen pääkaupungissa Santiagossa.  

Estella jättää perheensä maaseudulle ja hankkii itselleen kotiapulaisen paikan. Lehti-ilmoituksen mukaan edellytyksenä oli siisti ulkoasu ja täysiaikaisuus. Estella saa paikan ilman suosituksia. Perheen rouva on raskaana, mutta kukaan ei kysy Estellalta onko hänellä kokemusta lasten hoitamisesta. Vastaus olisi ollut ei.

Pariskunta kohtelee palvelijaansa hyvin ulkokohtaisesti. Jopa hänen nimensä oikeassa muodossa ääntämiseen menee monta viikkoa. Töitten tekemistä ei pahemmin ohjata. Apulainen on kuin äänetön yhtiömies – jos jotain jäisi tekemättä sen huomaisi, mutta se mikä tehdään toiveitten mukaan, sitä ei kukaan erityisesti huomaa.

Näennäisesti Estellaan yritetään suhtautua kuin hän olisi perheenjäsen. Estelle ei hairahdu luulemaan että jonkinlaista tasa-arvoa tai tasavertaisuutta olisi hänen ja perheen herran ja rouvan välillä. Zeràn kuvaa hyvin chileläisen yhteiskunnan luokkaeroja. Purevasti kirjailija analysoi sitä kaikkea mitä Estella tietää perheen elämästä ja oikeastaan hän ei saisi tietää yhtään mitään.  

Lukiessa kesti aikansa ennen kuin ymmärsi lukiko kotiapulaisen elämäkertaa vai kuulustelupöytäkirjaa.

…kaikki se hiljaisuus sai aikaan romahduksen. Niin minulle talossa kävi. Yksinkertaisemmatkin ajatukset hajosivat, arkiset toimet katosivat: miten niellä tukehtumatta, miten puhaltaa ilma ulos keuhkoista, miten kutsua toista sydämenlyöntiä. Kun niin käy, on kovin vaikea ymmärtää todellisuutta.

Vangitseva lukukokemus. Turhaan ei kirjailijaa ole luokiteltu yhdeksi Latinalaisen Amerikan ansioituneimmista kirjailijoista. Santiagossa asuva kirjailija on palkittu monilla merkittävillä palkinnoilla. Pudas-romaanin tv-oikeudet on hankkinut Netflix ja romaanin käännösoikeudet on myyty 18 kielelle.

Olen saanut kirjan kustantajalta. 

Joel Haahtela: Talvikappeli

Joel Haahtelan Talvikappeli (Otava 2026, 207 s.) jatkaa kirjailijan kuulasta ja pohdiskelevaa tuotantoa. Talvikappeli on Haahtelan seitsemästoista romaani. Haahtela on psykiatri ja ortodoksisen kirkon diakoni. Hänen hieno kirjailija-uransa on kaikkien näiden taitojen ja tietojen upea yhdistelmä.

Talvikappelissa eletään vuotta 1348. Freskomaalari on saanut mantovalaiselta ruhtinaalta pyynnön tulla koristelemaan ruhtinaan rakennuttama kappeli. Ruhtinas arvelee, että koristeltu kappeli auttaa häntä saamaan synnit anteeksi.

Maalari saapuu kahden juutalaisen apulaisensa kanssa Mantovaan siitä huolimatta, että siellä raivoaa rutto. Rutto oli hyvin tuhoisa, se tappoi puolet Italian väestöstä. Maalari on saanut vapaat kädet toteuttaa kappelin koristelun oman mielensä mukaisesti. Taiteilija valitsee aiheekseen Jeesuksen elämän. Kuvatessaan Jeesuksen elämän viimeisiä aikoja, hän maalaa Juudakselle omat kasvonsa.

Romaanissa on äänessä vain taiteilija. Ruhtinasta hän ei tapaa lainkaan. Sen sijaan melkein heti työskentelyn alkaessa taiteilija huomaa, että ruhtinatar Signora Marghareta on hiipinyt kappelin varjoihin seuraamaan taiteilijan työskentelyä. Signora on menettänyt lapsensa eikä ole puhunut kahteen vuoteen. Hänen mielensä järkkyminen murtuu kun hän kuulee toisen taiteilijan apulaisen laulamista.

Hyvin tarkasti Haahtela kuvaa työn etenemistä. Apulaisia tarvitaan valmistamaan juuri oikeanlaista pohjustusta maalauksille. On tärkeää millaista savea ja hiekkaa käytetään. Hyvin yksityiskohtaisesti lukija pääsee mukaan maalausten valmistamiseen. Maalaaminen ei ole vain seinien peittämistä kuvilla, se on myös taiteilijalle elämän sisältö.  

Tämänkertainen tehtävä myös oman elämän raiteilleen saattaminen. Paljon taiteilija kokee saaneensa eväitä koko elämäänsä mestari Filippolta. Taiteen tekemisen lisäksi on mieleen jäänyt myös oppi-isän nuorukaiselle opettamat seitsemän laupeuden tekoa: Anna vettä janoiselle. Anna ruokaa nälkäiselle. Anna yösija kodittomalle. Vieraile vangitun luona. Lohduta sairasta. Vaateta alaston. Hautaa kuollut.

Olen vankkumaton Haahtelan teosten ihailija. Tekee mieli verrata Talvikappelia koruun, joka useimmiten ilahduttaa, joskus hämmästyttää ja useimmiten rauhoittaa. 

Mantovan ja Veronan maisemat, rakennukset, kujat ja torit tulevat väistämättä mieleen, vaikka käynnistä siellä on kulunut vuosia.   

Olen saanut kirjan kustantajalta. 

Niina Niskanen: Harakanmuna

Niina Niskasen Harakanmuna (Otava 2026, 470 s.) on kirjailijan Palvelijattaret-sarjan ensimmäinen osa. Kirja on kertomus sisaruksista, jotka syksyllä 1915 tulevat Helsinkiin. Sisaruksista vanhin Milda, 16 on lähtenyt junalla kohti Helsinkiä. Veli on luvannut järjestää hänelle työpaikan. 12-vuotias pikkusisko on karannut ja onnistuu pääsemään samaan junaan Mildan kanssa. Tyttöjen keskustelu ja yhteenotot junassa paljastavat heti millaiset välit heillä on.  

Milda ei missään nimessä halua pikkusiskoa ristikseen. Hän on lähtenyt pois kotoa aloittaakseen uuden elämän. Tytöt saavat kumpikin työpaikan, Amilda eli Milda arkkitehti-perheestä ja Ellida eli Lelu tohtori Kittelbergin hoitolaitoksesta.

Kummallekin selviää hyvin pian millainen on palvelijan tai pikkupiian (Lelu) asema. Ei riitä että heidän yläpuolellaan on työnantaja-perheen herra ja rouva. Sitä ovat myös muut heitä vanhemmat ja pidempään perheissä olleet palvelijat. Vaikka teet työsi miten hyvin, et saa kiitosta keneltäkään. Pieninkin rike on syy rangaistuksiin.

Tytöt päätyvät lopulta saman professoriperheen palvelukseen. Lelulla on hyvin vilkas mielikuvitus ja hän ei millään tahdo alistua palvelijan asemaan, jossa on toteltava kaikkia ja suvaittava millaista käytöstä hyvänsä. Lelu nimittää uuden työpaikkansa taloudenhoitajaa Pahaneidiksi. Keittäjä ottaa Lelun siipiensä suojaan. Perheen äiti hoitaa kasveja. Lapsilla on ruotsalainen lastenhoitaja. 

 Milda yrittää parhaansa mukaan selviytyä omin voimin ja keinoin. Lelu pitää jatkuvasti yhteyttä veljeensä, mutta veljen seura ei liiemmin kiinnosta Mildaa. Milda ei perimmältään ole ilkeä pahemmin muita kohtaan kuin Lelua. Lelu sairastaa migreeniä, joka nujertaa hänet aika ajoin työkyvyttömäksi. Milda ei Lelun pahimpienkaan kohtauksien aikana halua ymmärtää sairasta eikä sairautta.

Romaanin tapahtumat ulottuvat maaliskuuhun 1918. Helsingissä tilanne on jo hyvin vaikea ruokapulan takia jo vuonna 1917. Tyttöjen veli ystävineen on mukana punaisten valmistautumisessa tuleviin yhteenottoihin. Lelu on kiinnostunut yhteiskunnan kuhinoista ja kuitenkin Milda on se joka romaanin lopulla joutuu osalliseksi taisteluihin.

Niskanen kertoo hyvin uskottavasti palvelijoiden kohtelusta ja heidän elämänsä näköalattomuudesta. Kirjailija on perehtynyt kuvaamaansa aikakauteen hyvin. On helppo kuvitella kulkevansa pitkin Helsingin katuja yli sata vuotta sitten. 

 Olen saanut kirjan kustantajalta.