Anneli Kannon Rottien pyhimys

Ensi kesän yksi suosituimmista matkailukohteista on takuuvarmasti Hattulan kivikirkko ja eritoten sen hienot maalaukset. Anneli Kannon romaani Rottien pyhimys (Gummerus 2021, 406 s.) saa varmaan monen lukijan matkaamaan paikan päälle ihastelemaan kaikkea sitä mitä kirjan maalarit ovat ihan oikeasti saaneet aikaan.

Rottien pyhimys on monikerroksinen hieno romaani. Eletään vuotta 1513 Hattulassa komean kivikirkon ympärillä. Kolmen miehen seurue on matkalla kohti kirkkoa. Mäkeä ylös kapuavia on odottamassa kirkkoväärti Klemetti Mikonpoika ja kirkkoherra Petrus Herckepaeus. Seurueen vanhin on kuuluisa mestari, monia kirkkoja Upplannissa ja Södermanlannissa maalannut Andreas Pictor, toinen mestari Martinus ja kolmas oppipoika Vilppu Niilonpoika. Tuomiokapituli ja piispa ovat valinneet maineikkaat maalarit ja tehneet listan pyhimyksistä, joiden kuvat on oltava kirkossa. Omat toiveet on myös urakan maksajilla linnanherra ja rouva Tottilla.  Aikaa työn tekemiseen on kokonainen kesä.

Tästä alkaa mahtava työrupeama, jonka jäljiltä Hattulan kivikirkossa on ainutlaatuiset kirkkomaalaukset. Anneli Kannon romaani on samalla kertaa kuvitteellinen tarina siitä mitä kirkon seinien sisällä ja ulkopuolellakin yhden kesän aikana tapahtui. Se on myös kertomus siitä miten Hattulassa eli tavallinen kansa sekä myös siitä millaista oli varakkaamman väen elämä, maalarithan pääsevät jopa vieraiksi Hämeen linnaan. Romaanissa on myös paljon pohdintaa uskosta, taiteesta ja taiteen tekemisestä.

Jälkipolville ei ole jäänyt minkäänlaista tietoa keitä kirkonmaalarit ovat olleet. Anneli Kannolle he ovat olleet mestari Andreas, mestari Martinus, oppipoika Vilppu ja ennen kaikkea kylältä palkattu tiilentekijä Rutgerin ottotytär Pelliina. Omalaatuisena pidetty Pelliina tarvitaan apuun kun Vilppu putoaa tikkailta ja satuttaa kätensä. On tietysti ennen kuulumatonta, että niin tärkeään tehtävään kuin kirkon maalaamiseen palkataan nuori nainen. Tyttö on kunnostautunut ruukkujen maalarina ja koristelijana. Häntä ei hyväksytä oman yhteisönsä jäseneksi. Tyttö kuitenkin uskaltautuu markkinoille myymään valmistamiaan ja koristelemiaan kuppeja ja vateja. Jostain hänen on saatava rahaa.  

Kun linnanherra Åke Tott pysähtyi käsikärryjen luokse, isäntä Klemetti kirosi itsekseen. Tuo mykkä tulenruoka ja kryppysukka pilaisi markkinoiden maineen. Tyttö taaskaan osannut olla… Tott kysyi tytöltä ruotsin kielellä jotakin ja tämä vastasi. Linnanherra ja tyttö näyttivät puhuvan astioista. Linnanherra otti vadin, tarkasteli sitä ja nyökytteli sen kuvioinnille hyväksyvästi, näytti sitä jopa rouvalleen. Rouva Märta tuli miehensä viereen, hymyili ja valitsi kärryiltä useita vateja, kuppeja ja jopa suuren kolmijalan, jotka hän omasta kukkarostaan maksoi ja nosti neitsyensä kantamaan koriin.

Tämän jälkeen markkinaväki ryntää jonottamaan Pelliinan kärryiltä samanlaisia astioita, joita linnanrouva osti. Linnan rouva oli se, joka vaatii kirkonisäntää ottamaan Pelliinan kirkon maalaukseen mukaan.      

Vaikka maalarit ovat saaneet tarkan listan pyhimyksistä joiden kuvat on oltava kirkon seinille, jää heidän oman mielikuvituksensa varaan se millaisena he nimien taakse kätkeytyvät henkilöt ja tapahtumat kuvaavat. Heti töiden alkuvaiheessa mestari Martinus piirtää Eevalle ja Aatamille ääriviivat ja hahmoista tulee kaksi kertaa niin isot kuin muista. Hauska yksityiskohta on sekin, että viikunanlehden asemasta Eeva ja Aatami peittävät häpynsä saunavihdalla. Ei tehtävän hoidettavakseen saanut oppipoika voinut tietää millaiselta viikunanlehti näyttää.

Andreas selittää ja opettaa mielellään Pelliinaa. Hän kysyy tytöltä tiesikö tämä mistä kuvat tulevat maalarin päähän.

Ne tulevat Taivaasta. Tuomas Akvinius, joka on melkein paavi, on kirjoittanut, että Taivaassa on häikäisevää valoa pulppuava lähde. Se lähettää niin taivaallisia ja ihania kuvia, että maalari saa tehdyksi niistä vain kalpean kuvajaisen. Silti yritämme maalata oven näkyvästä maailmasta näkymättömään.

Anneli Kanto on hienosti tavoittanut romaanissaan 1500-luvun arkisen elämän ja erityisesti san ajan ihmisten kielenkäytön. Pelliinan ajatukset on omissa luvuissaan kerrottu aivan omalla tyylillä. Virkkeet ovat pitkiä, ei välimerkkejä. Tytön ajatusmaailma on kuvattu hienosti.

Maalausurakka on valta ja sitä vaikeuttavat maalarien loukkaantumiset ja jopa mestari Martinuksen kuolema. Mutta kaikki valmistuu ajallaan. Hyvässä kuvassa on monta merkitystä ja maalari näkee kaikki, toteaa mestari Andreas Pelliinalle kun kaikki on valmista. Hattulan kirkon kohdalla se pitää paikkansa.

Rottien pyhimys on Anneli Kannolle uusi aluevaltaus. Hän on niittänyt kiitosta ja mainetta monilla historiallisilla romaaneillaan. Nyt hän on ylettänyt katseensa kauaksi nykyhetkestä. Lähtökohtana on oikeat kuvat, joiden takana on kuitenkin elämä satoja vuosia sitten.