keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Kjell Westön Tritonus

 Kjell Westön miehet ovat hänen uusimmassa romaanissa Tritonus (suom. Laura Beck, Otava 336 s.) liki kuuskymppisiä, elämässään eksyneitä ja yksinäiseksi itsensä tuntevia. Yksinäisyys on suhteellista kun tähtikapellimestari Thomas Brander matkaa pitkin maailmaa, on ihailijoiden ja kollegojen ympäröimä, mutta missään hän ei viihdy. Rauhaa ei tuo nuori viulisti-rakastettukaan. Pikemminkin päinvastoin. Branderia ollaan vaatimassa tilille siitä mitä hän on vuosien varrella tehnyt lukemattomille naisille työyhteisöissä. Mies ei ymmärrä tehneensä mitään väärää.

Elämän ongelmat ja tyhjyyden tunteen voi täyttää rakennuttamalla saaristoon upean talon. Näin Brander etukäteen ajattelee. Olisi tilaa ja rauhaa. Rakennustöiden lomassa kapellimestari tutustuu tulevaan naapuriinsa koulukuraattori-kitaristi Lindelliin ja vähitellen myös tämän  Rainbow-bändiin. Lindellin yksinäisyys on alkanut muutama vuosi sitten vaimon kuoltua. Madeleine on monella tapaa Lindellin elämässä läsnä. Madeleine on ollut Raimobow-bändin solisti ja hänen paikkansa täyttäminen on vaikeaa, muiden bändin jäsenten mielestä paljon helpompaa kuin Lindellin.

Miehisessä tarinassa miehistä käytetään sukunimiä, naisia kutsutaan etunimillä. Ehkä se kuvastaa sitä että Tritonuksen miehet eivät enää ole nuoria, joten etunimillä kutsuminen saattaisi tuntua lapselliselta. Miehuudesta on pidettävä kiinni monin tavoin.

Lindell oli laskenut verkot keskelle lahtea lähelle vedenalaista karikkoa. Hän suoristi selkänsä etutuhdolla seistessään. Joka syksy hän oli vähän jäykempi kuin edellisenä syksynä, tasapaino hiukan huterampi, luottamus lihaksiin vähäisempi. Vain tyynellä hän uskalsi seistä selkä suorana ja jalat harallaan kuten oli aina ennen seissyt. Hän mietti milloin ikä alkaisi näkyä musiikissa.

Hiljaisesti etenevä fyysinen rappeutuminen uhkaa kaikkia bändin miehiä sekä Branderia. Musiikki auttaa unohtamaan ikävuosien mukanaan tuomat vaivat, mutta mielen uumenissa väijyy pelko, että myös musiikin tekeminen muuttuu.

Tritonuksessa musiikilla on keskeinen rooli, niin kuin Kjell Westön muissakin romaanissa. Nyt kirjassa ovat mukana riti rinnan klassinen musiikki, jatsi ja viihdemusiikki. Rainbow-bändin pitää soittaa sitä mitä saariston väki haluaa tanssimusiikkina kuulla, muuten keikkoja ei tulisi.

Brander on jo elämässään siinä vaiheessa, että hän joutuu nieleksimään tilanteita, joissa nuoremmat kapellimestarit ovat kysytympiä ja ihailtumpia kuin hän. Hän joutuu myös nöyrtymään ja kestämään sen kun hänen soitostaan tai johtamisestaan kirjoitetaan negatiivisesti ja väheksyen. Branderin on vaikea toipua arvosteluista.

Hän oli hoitanut jäljellä olevat tehtävät, mutta hänen intonsa ei ollut palannut: hän toivoi että sesonki olisi ohi, hän halusi pois.

Pahaa oloa ei helpottanut ajatus, että epäonnistumiset olivat naisten syytä. Brander toivoo että ajatukset selkiintyvät ja kaikki kääntyy paremmaksi kun hän palaa Tritonus-talolleen. Vähitellen saaristo antaa sitä rauhaa mitä Brander on lähtenyt sieltä hakemaan. Hänen on vain pystyttävä kohtaamaan monia elämäänsä liittyviä asioita uudella tavalla.  

Tritonus on kahden miehen Branderin ja Lindellin elämäntarina lapsuus- ja nuoruuskokemuksineen, naisineen, musiikkeineen, lapsineen. Mukana on epäonnistumiset, hyvät ja huonot roolit. Samalla tavalla kuin miesten elämä on välillä irrallaan vähän kaikesta, on romaanissa irtonaisuutta ja ilmavuutta. Hienoa että Westö kirjoittaa muustakin kuin nuorten ihmisten haikailusta. Miehinen kirja miellytti minuakin.   



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pirkko Saision Passio

  Pirkko Saision Passio (Siltala 2021, 732 s.) on järkälemäinen sekä ulkoiselta että sisäiseltä olemukseltaan. Tarina alkaa vuonna 1498. Mun...