En ole aina
ihastellut Minna Lindgrenin ikäihmisistä kertovia tarinoita. Mutta nyt olen
ylen ihastunut. Kaukorakkaus (Teos 2019, 234 s.) on riemastuttava kertomus
83-vuotiaasta Kaukosta, Tilastokeskuksen ent. ATK-päälliköstä.
Kaukon
muistisairas vaimo on hoitokodissa. Kauko saa sinne porttikiellon, vaimo on
kahden hengen huoneessa ja Kaukon käynnit häiritsevät henkilökunnan mielestä
samassa huoneessa asuvan toisen potilaan intimiteettisuojaa.
Kaukon
omakotitalon kellarissa asustavat hänen poikansa ja tämän poika,
luonnonsuojelijat, jotka harrastavat kansainvälistä e-urheilua ja
automaattiseksiä. Kauko laittaa pojille kasvisruokaa, pesee heidän pyykkinsä ja
huolehtii kodin siivouksesta. Eli nuorempi polvi keskittyy e-urheiluun täysin
rinnoin. Poika pelaa ja isä valmentaa.
Kun Kauko ei
enää voi käydä vaimoa katsomassa, alkaa mies kaivata naisseuraa ja mieleen
putkahtaa muistikuva nuoruuden rakkaudesta. Kauko ja Liisa ovat muutaman kerran
vuosien varrella tavanneet ja olleet hyvinkin läheisissä tekemisissä toistensa kanssa.
Avuksi Lontoossa
asuvan Liisan etsimiseen Kauko saa kaksi naisihmistä, joista toinen on hänen
entinen alaisensa ja toinen satunnainen tuttavuus. Monta tietokonetaitoa entinen ATK-päällikkö joutuu opettelemaan ennen kuin kadonnut Liisa löytyy.
Kaukorakkaus on hersyvän hauska, mutta samalla se on myös kiriittinen kannanotto moneen asiaan: vanhusten huolto, teknologia-koukerot, yksinäisyys, vanhusten arvostus.
Kirjaa lukiessa huomasin nauravani myös itselleni. Koska tahansa voisi kirjoittaa illan päätteeksi
Kaukon tavoin: ”Selvitettävä datatalouden hinta, lohkoketju ja oma pää."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti