Kristiina Vuoren Elinan surma

Balladi Elinan surmasta on syöpynyt mieleen syvästi. Kertoohan se Laukon kartanossa Vesilahdella, lähellä Tamperetta, kotikaupunkiani sattuneensa kolmoisdraamasta 1400-luvun lopulla. Balladista on syöpynyt mieleen itsestään selvät asiat: Elina on hyvä ja viaton, Kirsti paha, viettelevä nainen ja Klaus Kurki kiusaukseen lankeava, mutta liiaksi pahantahtoisia kanssaihmisiään kuunteleva korskea kartanon isäntä.

Kristiina Vuori murtaa historiallisilla romaaneillaan pinttyneitä myyttejä. Elinan surman (Tammi 2018, 320 s.) selitysosassa hän rehellisesti kertoo, että hän on ottanut itselleen vapauden kertoa Elinan surma -balladin tapahtumat niin kuin ne Laukon kartanon historiasta ja tämän päivän ympäristöstä käsin olisivat voineet tapahtua.

Elinan surma on monella tavalla lumoava romaani. Se tempaa lukijan mukaan huikeaan seikkailuun. Kaikenhan pitäisi olla balladin perusteella itsestään selvää. Mutta ei välttämättä! Kirsti ei Kristiina Vuoren romaanissa ole pahantahtoinen ja itsekäs viettelijä, vaan hän on olosuhteiden uhri. Kartanon isännällä on rajoittamattomat oikeudet ottaa rakastajattarekseen tai yhden yön kumppanikseen kenet tahansa palkollisen. Kirstiä ei suojaa edes se että hän on ollut kasvattina orvoksi jäätyään arvotalossa. Elinahan on hänen kasvinkumppaninsa, melkein sisar. Kirsti ei kelpaa kartanon emännäksi, vaikka emäntäpiikana taitaa kaikki tehtävät ja taidot.

Romaani on huikea matka 1460-luvun Suomeen. Vaikka Laukossa on oma pappi, on elämä taikojen ja uskomusten ympäröimää. Kaikki asiat pitää tehdä määrätyssä järjestyksessä, on uhrattava ja uskottava. Erilaisilla yrteillä ja tarvekaluilla, oikeastaan taikaesineillä voidaan tarvittaessa vahingoittaa toista tai suojella itseään pahoilta hengiltä.

Kun Kirsti menettää odottamansa tyttären, ei hänen kaunallaan ja katkeruudellaan ole enää mitään rajoja. Niinpä hän lähtee mukaan imettäjä-äitinsä pojan alhaiseen juoneen. Kaikki saavat kavalan tuhopolton seurauksena rangaistuksensa, mutta Kirsti saa myös elämälleen uuden sisällön ja suunnan. Romaanissa ei käy yhtä pahasti kuin runossa.

Omakin mielikuvani Kirstistä on pitkälti muovautunut balladin viimeisestä säkeestä: ”Se oli menoa nuoren miehen,/Kanssa nainehen urohon;/Kirsti rakkina perässä.” Romaani päättyy kauniisti: ”Me emme ole yhdessä nyt, mutta aina on olemassa huominen. Ja jonakin päivänä huominen ei ole enää tulevaisuutta.”

Kirjan lopussa on sanasto, jonka avulla voi perehtyä historiallisiin nimityksiin, asioihin ja ilmiöihin. Samoin kirjailija on koonnut sinne tietopaketin Elinan surman historiallisista taustoista.

On hienoa että kirjailija tarttuu aiheeseen, joka on kaikille tuttu ja josta ei pitäisi olla muuta kerrottavaa kuin se mitä on kirjoitettu ja kerrottu jo moneen kertaan. Elinan surma on lumoava romaani. Se on hieno sukellus historiaan ja oivaltava tulkinta tutusta tarinasta.           

Muita Kristiina Vuoren historiallisia romaaneja:
Näkijän tytär, Siipirikko, Disa Hannuntytär, Neidonpalula, Kaarnatuuli ja Filippa.