sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Ei Päätalo, Kyllä Knausgård


Minähän en pidä yksityiskohtaisesta kuvaamisesta ja jaarittelusta. En ole pystynyt lukemaan Kalle Päätaloa – en vaikka kuinka kertoisi Tampereesta enkä Volter Kilven Alastalon salissa enkä ranskalaista Marcel Proustia.

Mutta norjalaisen Karl Ove Knausgårdin (synt. 1968) yksityiskohtainen teksti osui ja upposi. Taisteluni –kirjoja on ilmestynyt kuusi. Niistä kolme on suomennettu. Olen lukenut vasta ensimmäisen (suom. Katariina Huttunen, Like 2012). Se on johdanto Knausgårdin 3000 –sivuisen, kuusiosaiseen omaeläkerralliseen romaanisarjaan. Kirjailija elää nykyisin Malmössä vaimonsa ja kolmen tyttärensä kanssa.  

Jo pelkän ensimmäisen osan luettuani tiedän Karl Ovesta enemmän kuin monesta läheisestäni, sukulaisestani tai ystävästäni. Niin yksityiskohtaista, niin arkista, niin tavallista ja samalla kuitenkin niin hienoa ja ainutkertaista luettavaa.
Arjen elämän kuvausta lomassa kirjailija pohtii, analysoi, kysyy ja vastaa. Kesken vauvan syöttämistä kuvaavan jakson hän saattaa ryhtyä pohtimaan isoisänsä yhteiskunnallisia näkemyksiä.

Isästä ja vielä kerran isästä

Knausgårdin tapa kirjoittaa on merkillisellä tavalla ainutlaatuinen. Vaikka hän kuvaa omaa elämäänsä hyvin yksityiskohtaisesti, lukiessa ei koe tirkistelevänsä. Hän kertoo monista lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvistä tunteista ja kokemuksista niin elävästi, että on pakko välillä pysähtyä ja hämmästellä miten samantapaista olen itse kokenut ihan eri vuosikymmenillä.

Taisteluni I on kirja Karl Oven isästä. Avioeron jälkeen isä lopullisesti alkoholisoituu ja päätyy lopulta iäkkään äitinsä luokse. Kun isä kuolee, Karl Ove lähtee isoäidin talolle. Miehiä kohtaa siellä ennen kokematon sotku. Dementoinut isoäiti ja jatkuvasti humalassa ollut isä ovat saaneet talon karmeaan kuntoon.


Pidän siivoamisesta ja pidän tavarat järjestyksessä. Senkö takia jaksoi lukea loputonta ja yksityiskohtaista kuvausta siitä miten veljekset raivaavat taloa ja puutarhaa. Kaiken touhuamisen lomassa Karl Ove jatkuvasti ajattelee kuollutta isäänsä ja kuolemaa. Tuntuu hyvältä että joku puhuu kuolemasta muunakin kuin etäisenä, steriilinä tapahtumana. Karl Oven tunteet isää kohtaan heittelehtivät laidasta laitaan. Vihaa on välillä tosi paljon, välillä vähemmän. Rakkautta ei lainkaan. 

On helppo uskoa kun kustantaja riemuissaan kertoo että kirjasarja on ollut suurmenestys kaikissa Pohjoismaissa. Oikeudet on myyty kymmeniin maihin. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaksi melkein oikeaa kirjaa

Kirjahyllyssäni on oma osasto elämäkerroille. Kirjat ovat aakkosjärjestyksessä ja kohdassa T on nyt kaksi kirjaa, joiden takakannessa on nim...