Kotirouvan arkea norjalaisittain

Norjalainen Anne B. Radge on armoton ihmistuntija. Romaanitrilogia Berliininpoppelit, Erakkoravut ja Vihreät niityt on edelleen yksi parhaita lukemiani sukutarinoita. Monipuolinen, yllättävä, verevä ja todentuntuinen. Aion tehdä sinut onnelliseksi (suom. Katriina Huttunen, Tammi 2014) häkellytti ensi sivuillaan. Mitä tämä oikein on: hompsuisen tuntuinen kotirouva pesemässä kerrostalon rappuja ja valittelemassa sitä että kukaan ei kiitä häntä. Mikä ihmeen paluu 1960-luvulle. Olihan se nyt paljon muutakin kuin naisten ikuisia kotitöitä.

Niin olikin, mutta ei 1960-luvun alkuvuosina. Silloin meillä niin kuin Norjassakin oli liuta kotirouvia, joilla ei oikeastaan ollut mitään mielekästä tekemistä. Etenkään heillä joilla ei ollut lapsia. Heitä ja lasten äitejä on mukana aika monta Aion tehdä sinut onnelliseksi –romaanissa. On oivallinen idea ottaa kuvattavaksi yhden kerrostalon kaikkien huoneistojen perheet. 

Etenkin romaanin lopussa kun ovisilmiä asentava nuori mies ”tunkeutuu” kaikkiin koteihin ja saa kotirouvat vakuuttuneeksi siitä että heidän on hyvä tietää kuka ovikelloa soittaa. Sitähän ei millään muulla selvitä kuin ovisilmän avulla. Ovisilmien asentaminen on ollut hyvä bissnes- niin meillä kuin Norjassakin. Miehelläni on kokemusta Turusta. Siellä naiset hanakasti ostivat ovisilmän, koska se lisäsi turvallisuuutta. 

Anne B- Radgen naiset ovat lähes kaikki tyytymättömiä elämäänsä. Miehet pitävät – yhtä kääntäjänä työskentelevää miestä lukuun ottamatta – päivän selvänä, että vaimon paikka on kotona. Vastaavasti kääntäjän vaimo pitää täysin tuomittavana ideana sitä että hänen pitäisi mennä täyspäivätyöhön johonkin kampaamoon. On paljon hauskempi tehdä töitä omassa keittiössä, omaan tahtiin ja harvakseltaan.  Se miten miestä on pelättävä, ei ole kadonnut mihinkään. Ei liioin se, että nuori nainen ei ole valmis äidiksi.

Yhtäkään naisten vapautumisesta kiinnostunutta ei romaanissa ole. Idea ja aate levisi pitkin Eurooppaa vasta 1960-luvun lopulla. Romaani on arkinen, syvälle luotaava ja niin uskottava.

1960-luvun puolivälissä itsekin uskoin työssäkäyvänä opiskelijana, että kotityöt ovat naisten juttu. Koti on hoidettava kaiken muun tekemisen ohessa täydellisesti.  Hämmästyttävää oli vähitellen huomata, että osaavat miehetkin ns. kotitöitä tehdä. Hauska on myös havaita, ettei arkielämä ole ollut sen ihmeellisempää Norjassakaan. Pölynimuri ja pakastin olivat harvinaisia ja tavoittelemisen arvoisia.  Hienoa että kirjailija ammentaa tarinansa tavallisten ihmisten elämästä. Heidän haaveistaan ja todellisuudestaan.