Vanhat miehet yllättävät

Muutama viikko sitten sain kyselen Leppävaara-seurasta. Olivat kuulleet Ilmari Kiannon nuorimmalta tyttäreltä että Ilmari Kianto on asunut ensimmäisen vaimonsa ja kahden vanhimman lapsensa kanssa Leppvaarassa 1907 - 1908 ja talven 1908 - 1909 Pitäjänmäellä.

Alkoi ihastuttava retki kirjailijan vanhoihin teoksiin ja muihin lähteisiin. Pikku hiljaa tarina on alkanut hahmottua. Monta aukkoa on vielä olemassa, mutta uskon että saan Pitäjänmäki muistelee sivuille hyvän tarinan kuuluisasta miehestä, joka on aloittanut Punaisen viivan kirjoittamisen Pitäjänmäellä Lyckoby-nimisessä huvilassa. Huvila oli nykyisen Taavinkuja 6:n kerrostalojen paikalla. Diakonissalaitos osti huvilan 1922. Punaisen viivan viimeisellä sivulla on merkintä Sockenbacka - Suomussalmi 1909.

Kianto ei erityisemmin pitänyt ruotsinkielisestä asuinpaikastaan. "Naapuri puhuu vierasta kieltä, naapurissa vihataan kansalliskieltä, se jo paljon vaikuttaa. Ja kapitaali näyttelee osaansa ison maailman porteilla. Ihmiset ovat tylyjä, itsekkäistä... Tämä ei ole kaupunkia eikä maalaiselämää, tämä ei ole mitään".

Mikään Onnenpesä talo ei Kiannon perheelle ollut. Perheen 3-vuotias poika sairastui hinkuyskään ja menehtyi keväällä 1909 aivotuberkuloosiin. Ilmari Kianto on kirjoittanut liikuttavan kirjan pojastaan Kalevista ja tämän sairaudesta. Pyhä rakkaus tai pienen lapsen elämä ja kuolema (Otava 1910) on kirjoitettu sydänverellä. Isä oli kiintynyt hämmästyttävällä tavalla esikoislapseensa.

Päiväkirjamerkintöjen mukaan lapsen sairaus etenee vähitellen ja kuolema häämöttää vääjäämättömänä edessä. Kiannot matkaavat kuolemansairaan lapsensa kanssa Suomussalmelle.

Vanhan miehen rakkaus

Toinen vanha mies, joka yllätti minut viime viikolla, on kirjailija, professori Lars Huldén (synt. 1926). Hänen uusin runokirjansa Ei tähtiä tänä yönä, sir (suom. Pentti Saaritsa, Siltala 2014) on ihastuttava. Takakannessa kerrotaan että kirja sisältää runoja korkeasta vanhuudesta, tulevaisuudesta ja rakkaudesta.

Korkea vanhuus on vääjäämätöntä ja välillä aika ikävää ja hankalaa. Tulevaisuus on Huldénin mukaan kuolema. Se ei ole pelottava vaan elämänmenoomme kuuluva asia. Rakkaus on se mikä tekee kaiken elämisen arvoiseksi.

Minun aikani ei ollut liian pitkä
jos saan sanoa mielipiteeni.
Olisi se saanut olla vähän pitempi.
Silloin olisin ehkä saanut päähäni
jonkin ajatuksen joka olisi kantanut minua
edemmäs maailmassa, kun jalat eivät enää kanna.  

Runojen kieli on nokkelaa ja soljuvaa. Pentti Saaritsan suomennustyö tekee varmasti oikeutta runojen kauniille poljennolle ja kuulaille kielikuvilla. Leikkisyyttäkin on mukana.

Vaikka oli niin kiin oli
hyvä oli että oli.
Vaimo oli niin kuin oli,
ja hyvä sellaisen kuin oli
Mies oli mikä oli
mutta hyvä että oli.
Oli mitä oli,
mutta hyvä oli että oli.

Rakkaus - vaikka se olisikaan enää pelkkää intohimoa - on voima joka kannattelee ja tekee elämän elämisen arvoiseksi. Ihastuttava pieni kirja. Aion pitää sitä mukanani monessa paikassa. Ehkäpä jonainen päivänä rohkaistun ja luen niitä ääneen ystävilleni - olipa heitä koolla 2 tai 22.