Täysosuma kirjaksi, joka pitää lukea tai kuunnella nyt kun Yleisurheilun MM-kisat ovat käynnissä Budapestissä, on Petri Tammisen Urheilijaelämäkerta (Otava 2023, 74 s.). Tamminen kirjoittaa omasta urheilijan urastaan, lastensa urheilemisesta ja elämyksistään katsojana, kokijana, fanina. Lyhyen lyhyet tarinat ovat hiottuja, tarkkoja ja paljon kertovia.
”Pelattiin
vuoden 1998 jalkapallon MM-kisoja. Isä oli lainannut työpaikaltaan Ylestä
matkatelevision, postikortin kokoisen. Katselimme sitä pienen mökkisaunan
pikkuruisessa pukuhuoneessa. Hollannin Bergkamp otti pitkän keskityksen
taitavasta haltuunsa ja sijoitti pallon ulkosyrjällä Argentiinan maalin
takanurkkaan, Käännyin katsomaan isää, isä oli nukahtanut.”
Kirjan minä on
pitänyt monista urheilulajeista, kokeillut monia ja ollut toisissa hyvä,
toisissa huono. Kaihoisalta ja vaikealta tuntui kun lapset lopettivat
urheilemisen. Taustalla leijui ajatus, jospa heistä sittenkin olisi tullut
hyviä. Urheiluhulluus on koko perheen sairaus tai rikkaus. Isoäiti ei pystynyt
katsomaan jääkiekko-otteluita tv:stä, ei kuuntelemaan radiosta – ne olisivat
olleet liian jännittäviä. Turvana oli tekstitelevision sivu 221.Turun
Palloseura oli lähes satavuotiaalle se tärkein.
Petri Tamminen
kirjoittaa samalla kertaa ironisesti ja rakastavasti. Hän katselee kirjansa
urheilijaa ulkopuolelta, mutta kuitenkin samalla tämän sisimmästä. Ja ymmärtää
suuresti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti