Sofia Lundbergin Toinen puoli sydäntä (suom. Terhi Vartia,
Otava 2019, 400 s.) on kertomus työlleen omistautuneesta, maailman maineeseen
yltäneestä valokuvaajasta. Elin on elänyt lapsuutensa Gotlannissa
maalaistalossa. Dramaattisten tapahtumien seurauksena hän on lähtenyt lapsuudenkodistaan
vankilasta vapautuneen isänsä luokse Tukholmaan. Sieltä hänet napataan
valokuvamalliksi Pariisiin. Pariisissa hän tapaa amerikkalaisen Samin, jonka
kanssa hän lähtee Amerikkaan.
Elin ei pidä ollenkaan yhteyttä vanhempiinsa. Sam ja
myöhemmin myös Elinin tytär luulevat, että Elin on kotoisin Ranskasta. Elinin
elämä rakentuu valheelle. Kun hän saa kirjeen lapsuudenystävältään, alkaa
rakennettu ulkokuori murentua. Murtajana toimii myös Elinin 17-vuotias tytär.
Erityisen vaikea on Elinin suhde äitiin. Sama
kylmäkiskoinen suhtautuminen tyttäreen jatkuu myös Elinin ja hänen tyttärensä
Alicen suhteessa.
”Teet
ihan samaa kuin hän, tajuat kai itsekin?”
”Kuin
kuka?”
Ӏitisi,
isoäiti. Sulkeudut. Olette ihan samanlaisia.”
Elin
pystyy aivan toisella tavalla rakastamaan alkoholisti-isäänsä. Tukholmassa hän
yrittää pitää isää kaidalla polulla – onnistumatta. Mutta lämpimiä tunteita ei
muuta mikään. Pikkuveljet ovat myös Elinille hyvin rakkaita.
Romaanin rakenne on kiehtova. Luvut vuorottelevat niin,
että välillä ollaan Elinin lapsuusvuosissa vuodesta 1979 eteenpäin Gotlannissa
ja välillä Pariisissa vuonna 1894 ja välillä tämän päivän New Yorkissa. Elinin
lapsuus on ollut hyvin karu. Äiti ja lapset jopa näkevät ajoittain nälkään.
Elinin elämää helpottavat kodin lähellä asuvat kauppias ja iäkäs naapuri, jonka
luona Elin viihtyy ja jolta hän luettavakseen kirjoja. Yllättäen saatu
perintökään ei pysyvästi muuta perheen taloudellista tilannetta.
Soljuva kerronta, hieno henkilökuvaus ja yllättävät
tapahtumat tekevät romaanista koskettavan ja kiehtovan. On helppo kuvitella,
että samanlainen kohtalo olisi yhtä hyvin voinut olla kenellä tahansa kauniilla
suomalaistytölläkin. Kaikki on romaanissa niin todentuntuista. Ankea tarina on
kerrottu kauniisti.
Samantapainen oli Lundbergin esikoisteos Punainen
osoitekirjakin. Kirjailijan ihailijaksi on helppo ryhtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti