Abdulrazak Gurnah: Hylkääminen

 Abdulrazak Gurnahin Hylkääminen (suom. Einari Aaltonen, Tammi 2025 348 s.) on samalla kertaa upea romaani ja valaiseva oppikirja. Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2021 voittanut kirjailija avaa länsimaalaiselle lukijalle uuden väylän tutustua afrikkalaisiin ja intialaisiin ihmisiin, joiden sukutausta ei ole yksioikoisen yksiselitteinen. Gurnahilta on suomennettu teokset: Loppuelämät (2022), Paratiisi (2023) ja Kivisydän (2024).

Hylkääminen on kertomus kirjailijan ja hänen sukunsa elämästä. Gurnah on kuvaamansa perheen kuopus, joka hyvin nuoresta pitäen tietää että hän lähtee pois synnyinsijoiltaan Sansibarista. Sansibarin saarialue oli pitkään (1890-1963) Britannian protektoraatti ja paikallinen kaupan keskus. Joulukuussa 1963 maa itsenäistyi monarkiana, mutta kuukautta myöhemmin Sansibarin vallankumoukselliset syrjäyttivät sulttaanin ja maasta tuli kansantasavalta. Myöhemmin se liittyi Tanganjikan tasavaltaan ja niistä yhdessä on muodostettu Tansania.  

Romaanissa siirtomaaisännät hallitsevat ja suvaitsevaisuus vierasta kohtaan on  puolin ja toisin armotonta. ”En halua olla missään tekemisissä mokomien omavaltaisten, pilkkaavien, betelpähkinöitä jauhavien ja piimää ryystävien penteleiden kanssa”, isä sanoi. Pilkan kohteena olivat tällä kertaa intialaiset. Maailmalle pyrkivä nuori mies ehtii lähteä pois ennen Sansibarin itsenäistymistä. Häntä painaa sukulaistensa kohtalo myllerrysten keskellä. Sopeutuminen Lontooseen ei ole helppoa ja yhteys kotiväkeen miltei olematonta. 

"Kaupungin valtava laajuus ja loputon hyörinä hirvittivät minua, eikä kauhu tuntunut laantuvat moneen kuukauteen. Ehkä se ei laannu tyäsin milloinkaan."

Helppoa ei ollut niillä jotka jäivät eikä niilläkään jotka lähtivät. 

Romaani on ennen muuta havahduttava kertomus kolonialismin ikiaikaisesta vaikutuksesta ja kaikkia koskevasta suvaitsemattomuudesta. Kolonialismi on ilmiö, jossa ihmiset ja valtiot ottavat hallintaansa toisten ihmisten asuttamia valtioita ja alueita ja puuttuvat niiden yhteiskuntaan, talouteen ja kulttuuriin.

Olen saanut kirjan kustantajalta. 

Zadie Smith: Petos

 Zadie Smithin Petos (suom. Irmeli Ruuska, WSOY 543 s.) on huikea sukellus 1870-luvun  jälkipuoliskon elämänmenoon Isossa-Britanniassa. Keskeisenä osana Smithin monipolvisessa tarinassa on australialainen teurastaja, joka on saapunut Lontooseen perimään merillä vuosia sitten kadonneen aatelismiehen arvoa ja omaisuutta. Aikanaan on oletettu, että baronetti on menehtynyt merellä tapahtuneessa onnettomuudessa.

 Koko Iso-Britannia seuraa kuukausia kestävää oikeudenkäyntiä. Keskeisenä todistajana on Jamaikassa orjaplantaasilla kasvanut mies. Hänen lausunnollaan on huomattava painoarvo oikeuden päätöksenteossa. Blogin kautta kirjailija myös pääsee kuvaamaan orjuuden perimmäistä olemusta Jamaikalla.

 Muiden oikeudenistuntoja seuraavien joukossa on skotlantilainen leskeksi jäänyt Eliza Touchet. Hän on päätynyt miehensä kuoleman jälkeen taloudenhoitajaksi serkkunsa perheeseen. Romaani kertoo oikeasti eläneistä henkilöistä, joista Eliza on yksi. Sitä on myös hänen serkkunsa kirjailija William Harrison Ainsworth (1806-1882). 

Heidän kauttaan romaaniin tulee myös filosofisia pohdintoja niin kulttuurista kuin yhteiskunnallisista ongelmista. Eritoten Eliza on omana aikanaan hyvin erityislaatuinen nainen. Hän rakastaa niin serkkuaan niin kuin rakasti myös tämän ensimmäistä vaimoa.  

Smith ei päästä lukijaa helpolla. Paljon on pohdittavaa jopa ihmisen ja ihmiskunnan perimmäisestä olemuksesta. Ja yksilön vastuusta ja velvollisuuksista.