Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli

Norjalaisen Frode Grytten Päivä jona Nils Vik kuoli (suom. Sanna Manninen, WSOY 2025, 197 s.) on hienoimpia romaaneja, joita olen viime aikoina lukenut. Löysin kirjan sattumalta, koska en tiennyt kirjailijasta mitään. Grytten, 64 on kirjailija toimittaja, jonka ensimmäinen runokokoelma ilmestyi 1983. Sen jälkeen hän on kirjoittanut novelleja, romaaneja ja lastenkirjoja. Häneltä on suomennettu novellikokoelma Popmusiikkia (2003) ja romaani Sylissä synkän virran (2007).

Nils Vik on kyytiveneenkuljettaja, jonka koko elämä kiertyy veneen kuljettamisesta Norjan vuonoissa, useimmiten kuitenkin aika lähellä kotia. Nils on menettänyt vaimonsa Martan, jota hän on rakastanut pyyteettömästi ja palavasti.

Ennen kuin Nils Vik ohjaa veneensä tuntemattomille vesille hänen veneessään poikkeaa moni niistä joita hän on vuosien varrella kyydinnyt ja tuntenut. Ensimmäisenä veneeseen loikkaa Luna-koira. Koiralla on Nilsille paljon kerrottavaa.

Mutta vielä enemmän Nilsillä on kerrottavaa heistä, jotka poikkeavat laivaan. Lukija saa tutustua moniin mielenkiintoisiin henkilöihin. Osa heistä on jättänyt vuonoille, osa jäänyt paikoilleen. Grytten piirtää henkilökuvat hienovaraisesti ja tyylikkäästi. Niitä on nautinto lukea.

Paljon venemies pohtii myös elämän tarkoitusta: Hän oli tullut tänne askel askeleelta, matka matkalta. Sitä syntyy, elää riittävän pitkään jotta ehtii oppia mitä ovat ilma ja meri ja maa ja viha ja rakkaus, ja sanoo sitten kiitos ja hyvästi. Silti tämä oli nyt isompi kertomus, tarina jossa oli loputtomasti luonnoksia ja hahmotelmia, mutta tarina jolla oli loppu, tarina sopeutumisesta ja hyväksymisestä, tarina menneisyydestä ja muutoksesta. Kertomuksen alettu sitä ei voi hallita.

Nilsin vene lipuu hiljalleen sinne minne se on määrä mennä. Norjan maisemien ja vuonojen kuvaus lisää suuresti kirjan viehättävyyttä.    

Kirjailija vaikeni kymmenen vuotta ja sai uudella romaanillaan Norjan 
merkittävimmän kirjallisuuspalkinnon Brageprisenin.

  

Seppo Jokinen: Viimeinen vääntö

Seppo Jokisen Viimeinen vääntö (Kultosaari 2025, 343 s.) on kirjailijan ilmoituksen mukaan viimeinen ja samalla kolmaskymmenes Komisario Koskinen -sarjan teos. Varmaan moni muukin lukija kuin minä on tarttunut uuteen Koskis-kirjaan hieman vapisevin käsin viime vuosina. Ei kai Koskinen vaan jää eläkkeelle ? Viimeisen väännön takakannessa paljastetaan, että eläkkeellähän Sakari Koskinen on jäämässä.

Nyt on vain vielä kerran Koskisen annettava ja lukijan saatava taidonnäyte komisarion ammattitaidosta. On merkillisiä päälle käymisiä ja valtakunnan tason terapeutin katoaminen. Tutkimukset junnaavat tuttuun tapaan paikoillaan ja uusia vahinkoja pääsee tapahtumaan. Ennen eläkepäivien koittamista Koskinen katoaa kahden viikon lomalle. Työkaverit saavat selville että mies matkaa Australiaan katsomaan samoja paikkoja, mitä Koskinen työkavereineen kolusi Australian maratonin jälkeen. Mutta kukaan ei tiedä minkä takia Australia ja miksi juuri nyt.

Kun hyväntuulinen ja virkistynyt mies palaa lomalta alkaa rikosten tutkimisessakin uusi puristus. Vaikka töitten päättyminen häämöttää Koskisen mielessä, harmittaa työkavereitten puolesta nimitykset, joilla Koskisen lähtö korvataan. Seppo Jokinen on hyvin kuvannut miltä työkavereista tuntuu kun pidetty ja arvostettu esimies jää pois töistä. Eikä tilanne tunnu Koskisestakaan pelkästään hyvältä. Onneksi hän on saanut yksityisasiansa kuntoon.  

 Kiitos Seppo Jokinen ja kiitos Sakari Koskinen. Mikä ilo on ollut liikkua paikasta toiseen Tampereella. Se on ollut entiselle tamperelaiselle enemmän kuin mieluista.  

Niko Rantsi: Vaikenemisen laki

Niko Rantsin Vaikenemisen laki (Tammi 2025, 270 s.) on kirjailijan Lainvartijat-sarjan neljäs osa. Kirja ei vaadi aikaisempien osin lukemista, mutta jos ihastuu Rantsin asialliseen ja jouhevaan kerrontaan, kannattaa lukulistalle ottaa aikaisemmatkin dekkarit: Sinun puolestasi vuodatettu (Tammi 2020), Kuka viereesi jää (Tammi 2021) ja Viimeiseen henkäykseen asti (Tammi 2023). Esikoisestaan Rantsi sai Johtolanka-palkinnon.

Kirjailija työskentelee rikosylikonstaapelina keskusrikospoliisissa. Poliisin työn kuvaus perustuu omakohtaiseen kokemukseen. Se lienee syynä siihen että kovimmatkin käänteet ja yllättävät väännöt tuntuvat uskottavilta. Nykydekkarin vaatima poliisien yksityiselämän kuljettaminen työtapahtumien rinnalla onnistuu Rantsilta sekin luontevammin kuin monelta muulta rikoskirjailijalta.

Sara Hackman on siirtynyt keskusrikospoliisin palvelukseen ja saa parikseen Espoosta keskusrikospoliisiin siirtyvän Tommi Malkin, joka on solmimassa avioliittoa samaan aikaan kun entinen vaimo yrittää kaikin keinoin myrkyttää entisen miehensä mielen. Sara sen sijaa saa voimaa vaativaan työhönsä maalaistalonsa eläimistä ja töistä.

Sara ja Tommi, heidän työtoverinsa ja kollegansa eri toimipisteistä saavatkin pinnistää voimavaransa äärimmilleen, ennen kuin poliisille ennestään tutun petosmiehen teot ja mafian Italiasta Suomeen ulottuvat koukerot on selvitetty.  

Teoksen luettavuutta lisäsi jokaisen luvun alussa oleva tieto paikasta missä ollaan: Karhusaaressa, Alppilassa, Kalliossa, Meilahden Siltasairaalassa, Kampin kauppakeskuksessa, Liisankadulla, Espoon Kivenlahdessa, Vantaan Kivistössä, Tuusulan Rantatiellä, Sipoon Gumbostrandissa. Oli helppo asemoida itsensä mukaan.