Ulla Raskin Blanka, Itämeren tytär (WSOY 2025, 375 s.) on niitä kirjoja, jotka täytyy lukea ”yhdeltä Istumiselta”. Romaanin juoni on niin jännittävä ja yllätyksellinen, että sivu sivulta odottaa mitä käänteitä nyt on edessä.
Romaanissa eletään
1600-luvun alkuvuosia. Kaikki alkaa Räävelistä (Tallinnasta), missä lähes
konkurssiin ajautunut saksalainen turkiskauppias etsii keinoa pelastaa
liiketoimensa. Perheessä on enää isän lisäksi jäljellä kaksi tytärtä.
Tyttäristä on se hyöty, että heidät voi naittaa rikkaalle miehelle. Sopiva
sulhanen löytyy Lyypekistä. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan.
Morsian kuolee hääyönä kuumetautiin. Nopean pelastautumissuunnitelman mukaan
kauppias saa uuden vaimon nuoremmasta tyttärestä. Naimakauppojen solmimisessa
on etua siitä että tyttöjen äiti oli aatelinen, omaa sukua von Wijk.
Blankan matka
Lyypekkiin siirtyy hänen omasta toiveestaan keväälle 1607, häät on pidetty
syksyllä 1606. Matka ei suju
suunnitelmien mukaan. Kaapparit valtaavat laivan, varastavat lastin ja ottavat
Blankan ja hänen piikansa Margon pankkivangiksi. Sen paremmin Blankan isä kuin
aviomieskään ei suostu kaappareiden vaatimuksiin.
Naiset
onnistuvat säilyttämään henkensä raakalaismaisten merimiesten hallitsemassa laivassa
pitkälti nokkeluutensa ansiosta. Häikäilemättömiä ja naisia halveksivia ovat
myös laivojen päällystöt. Lopulta naiset selviytyvät Lyypekkiin. Blankan
sopeutuminen uusiin oloihin on piinallisen hidasta. Jo viisikymppisen kauppiaan
taloutta on tottunut hoitamaan suvereenisti hänen äitinsä.
Blankaa ja
hänen piikansa tukevat toinen toistaan. Heistä on tullut kohtalotovereita.
Samaa naisten välistä solidaarisuutta kehittyy vähitellen miniän ja anopin
välille. Naisilla ei ollut oikeastaan minkäänlaista asemaa 1600-luvulla oli hän
sitten porvarisrouva tai piika. Miehet saivat kohdella aviovaimojaankin täysin
mielivaltaisesti puhumattakaan taloudellisen aseman puuttumisesta.
Ulla Rask on
onnistunut kuvaamaan 1600-lukua monipuolisesti ja uskottavasti oli sitten
kyseessä sen aikainen keittiöpuutarha tai kaapparilaivan niukat ateriat. Romaanissa
on ainutlaatuista lumovoimaa. Sitä ei hälvennä merenkävijöiden mielivalta.
”Elokuun
tummanpuhuva, lämmin yö oli kuin korkea heinikko, johon hän saattoi kadota.
Lähes täysi kuu, joka kurkisteli kadun puolen ikkunoista sisään, jäi piiloon
talon jyrkän katonharjan toiselle puolelle”.
Kirjan kannessa on alaviite ”Kylmä meri -sarja”. Eli jatkoa on luvassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti