Italialaisen Beatrice Salvionin esikoisromaani En pelkää mitään (suom. Leena Taavitsainen-Petäjä, Gummeus 2024, 321 s.) on hätkähdyttävää luettavaa. Kaikki kerrotaan ehtymättömällä vimmaisuudella. Päähenkilönä on 12-vuotias Francesca, hyvän perheen kiltiksi kasvatettu tyttö, joka ystävystyy aivan toisenlaisista olosuhteista kotoisin olevan Maddalenan kanssa. Maddalena on elinympäristössään leimattu ”pahan omaksi”.
Tekeepä Malnata
1930-luvun Monzassa mitä tahansa se leimataan pahan henkilön
aikaansaannokseksi. Liejuisessa joessa sisiliskon häntiä pyydystävässä tytössä
ja hänen ystävissään on Francescan mielestä kiehtovuutta, jota hän ei ole
aikaisemmin elämässään kokenut missään.
Maddalena
tietää uutta ystäväänsä enemmän elämän nurjasta puolesta. Mustapaitaisia miehiä
alkaa näkyä yhä enemmän ja enemmän katukuvassa, Benito Mussolini puhuu radiossa
ja Italia hyökkää Etiopiaan. Tytöt yrittävät saada selvyyttä omasta
muuttumisestaan kohti naiseutta. Etenkin Maddalenalla on selkeä kuva miesten
hallitsemasta maailmasta. ”Miehet kohtelevat naisia kuin sikoja”, on tytön
vankkumaton mielipide ja kokemus.
Epäoikeudenmukaisuus
tulee tyttöjä vastaan päivittäin koulussa. Kiusaajat ovat Maddalenan kimpussa
eikä Francesca pysty tekemään mitään auttaakseen ystäväänsä. Usko Maddalenan
pahuuteen on koulutovereidenkin keskuudessa vankkumaton: ”Koska niille, jotka
joutuvat hänen lähelleen, käy lopulta kalpaten”.
Romaanin voi
lukea hyvän ja pahan taisteluna. Se mistä kaikki romaanissa alkaa, saa
selityksensä lopussa. Eikä se ole kaunis käänne sykähdyttävän romaanin
kerronnassa, vaikka Maddalena kirjan nimen mukaisesti julistaa ettei hän pelkää
mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti