Lumoava Anni Kytömäen Margarita

         Kipu pysyy poissa. Virta hyräilee ympärilläni. Aavistan lajitoverit, yksi         on melkein vieressä. Epäröimättä astun lähemmäs. Joen avaruus on         laaja ja vieras, mutta kuoren suojassa en pelkää mitään.

Anni Kytömäeltä on julkaistu kolme romaania. Niistä esikoinen, Kultarinta (2014) oli Finlandia-ehdokkaana ja keräsi lukuisia palkintoja. Toinen romaani Kivitasku (20179 ylti myös palkinnoille. Kytömäen uusin  romaani Margarita (Gummerus 2020, 582 s.) on Finlandia-palkintoehdokkaana.  Esiraati perusteli valintaansa: ”Teksti asettuu suomalaisten luontokirjailijoiden perinteeseen kaunokirjallisesti korkeatasoisella otteella,  lukijansa älynystyröitä hieroen.”

Margarita on luontoromaani, mutta se on paljon muutakin. Se on kertomus sodan turmelemista ihmisistä, 1950-luvun Suomen yhteiskunnallisesta murroksesta ja luonnosta, jota arvostamme, mutta jota samalla tuhoamme. Niin kuin romaanin metsähoitaja Antti – yksi kirjan kertojista kulkee pitkin Suomea määräämässä mikä metsä kaadetaan ja mikä säilytetään, mielensä sopukoissa hän haluaisi säästää kaikki metsät.

Rintamalta saamme Mikon kautta kuulla miten turhauttavaa kaikki on. Mikon suhde sotaan ei muutu vaikka sota loppuu. Mikä tarkoitus on sillä että vapaaehtoisena lääkintämiehen hommiin lähtenyt yli-ikäinen mies kuolee haavoituttuaan, kun häntä ja muita potilaita ollaan siirtämässä sairaalaan. Ambulanssin sisälle virtaa ajon aikana häkää ja kaikki potilaat kuolevat, niin Sennin isäkin, se yli-ikäinen.   

Senni asuu kauppalassa, jossa kaikki tuntevat toisensa ja etenkin heidät jotka työskentelevät kylpylässä tai kasinolla. Senni on kylpylässä hierojana, ammatissa joka siirtyi hänelle kun isä kuoli. Sennin kautta tutustumme kylpylän vieraisiin, heidän fyysisiin vaivoihinsa, mutta myös muihinkin vaivoihin. Senni on oppinut isältään, miten kuunnelle asiakkaita oikealla tavalla. Sennin kohtaloksi koituu hyökyaallon tavoin kohdalle tullut rakkaus, joka aluksi voittaa kaiken, mutta joka lopulta on nujertaa Sennin. 1950-luvulla ei osattu hoitaa ei-tavallisia sairauksia samalla tavalla kuin nykyisin.

Kylpylän toiminta uhkaa loppua. Senni näkee sanomalehdessä uutisen, jossa kerrotaan että lääkintävoimistelijoiden yhdistys aloittaa Helsingissä koulutuksen, jossa perehdytetään poliopotilaiden hoitoon. Senni tietää että tässä on hänen tehtävänsä. Hän ei pelkää tartuntaa, vaan haluaa lähteä auttamaan.

Kirjan tarina on kiehtova, henkilöt nivoutuvat yhteen välillä merkillisten, sattuman siivittämien yhteensattumien kautta - mutta romaanissahan kaikki on mahdollista ja 1950-luvun Helsinki oli niin pieni paikkakunta, että kaikki tunsivat kaikki, romaanissa sivistyneistö ja lukenoisto tuntee toinen toisensa.

Kylpyläkaupungista Helsinkiin muuttanut Sennin ystäväpariskunta ja Antin metsätöissä työskentelevät metsurit edustavat Margaritassa työväenluokkaa. Senni seilaa kahden luokan välissä.  

Kirjassa on keskeinen rooli simpukoilla, jotka elävät, ovat toisten armoilla ja kuolevat – niin kuin me ihmisetkin. Simpukoiden kohtalo on sidoksissa kirjan henkilöiden elämänkulkuun. Simpukat elävät, mutta joutuvat ihmisten mielivallan kohteeksi, pelastuvat tai kuolevat.

Virta lipuu tänään rauhallisemmin kuin eilen. Vettä on jälleen helppo seuloa. Viestit ovat vaimenneet, tuntematon on kadonnut hänen ympäriltään. Hän hengittää ja syö mutta ei palaa ennalleen. Ruumis on lämmin ja täysi.  

 

On ihastuttavaa että on kiehtovia romaaneja, jotka ottavat ensi sivulta lähtien tukevan otteen lukijasta. Sivumäärä ensin hätkähdyttää, mutta onneksi kirja on painettu ohuelle silkkimäiselle paperille, ekologisimmalle, mitä markkinoilla on saatavissa. Kirjan kuulas ja kaunis kieli kruunaa kaiken. Sivuja ei olekaan yhtään liikaa, pikemminkin päinvastoin.

Räpyttelen sumun pois, suoristan selän ja tartun rattiin tukevammin. Näin käy joskus, yömyöhäinen ajomatka sykertää sydämen ja avaa mieleen huokosia. Silloin voin samanaikaisesti kaivata yksinäisyyttä ja Teaa, tai jotain miksi Tean kuvittelin, elämää jota en tahtonut, mahdollisuutta olla joku muu tai tehdä matkaa iäti, pysyä välitilassa, turvassa kuolemaan päättyvältä ajalta.