Anni Kytömäki: Kivitasku

Anni Kytömäen toinen romaani Kivitasku (Gummerus 2017, 645 s.) on uhkea romaani yhden suvun vaiheista kuuden sukupolven ajalta. Kirjailija ylsi esikoisromaanillaan Kultarinta viime vuoden Finlandia-palkinto ehdokkaaksi. Kiitetty romaani sai myös monia muita palkintoja. 

Tuskin Kivitaskukaan jää huomiotta. Niin tasokkaasta ja hienosta romaanista on kyse tälläkin kertaa.   

Kaikki alkaa kun venäläinen aatelisnuorukainen pelastautuu vuonna 1849 mestauslavalta ja joutuu pakkotyöhön Suomeen. Hetken mielijohteesta Sergei päättää ottaa onnettomuudessa kuolleen vankitoverinsa identiteetin. Hänestä tulee Albert, venäläinen työmies. Monien eri vaiheiden jälkeen Albert päätyy mahtavien kallioiden keskelle kaakkois-Suomeen. Alkaa tarina joka päättyy omaan aikaamme. 

Kytömäen romaanissa luonto on hyvin keskeisessä roolissa, erityisesti järvi ja sen kupeilla kohoavat kalliot, jotka osaavat niitä ymmärtäville kertoa menneisyydestämme. Romaanissa on melkoinen ripaus myös mytologiaa, onpa yksi henkilöistä lähiympäristössä leimattu noidaksikin. Osuupa paikalle myös kansanrunouden kerääjä kohtalokkain seurauksin. 

Kytömäen Kivitasku on monella tavalla lähes täydellinen romaani: kieli on kuulasta, henkilöt uskottavia, juonen käänteet yllättäviä. Romaanissa matkataan vuodesta 1849 vuoteen 2012. Vain se on ajan ilmiöistä romaanissa mukana, mikä on romaanin henkilöiden elämänpiirissä olennaista tärkeää. 

Romaani on myös ylistyslaulu ihmisille ja eritoten naisille, jotka selviytyvät karuissa ja ykinkertaisissa oloissa paremmin kuin moni muu yltäkylläisyydessä. Albert sortuu aika ajoin miettimään millaista hänen elämänsä aatelismiehenä olisi ollut. Vallankumouksen pyörteitä hän ei ota ajatuksissaan huomioon. 

Rakkaus ja syvä ystävyys ovat myös romaanin keskeisiä elementtejä. Tuntui pahalta kun niin moni menettää rakkaimpansa jo nuorena. Samoin syöksytään mielisairauden monimutkaisiin kiemuroihin. Elämän kirjo on mukana monessa eri muodossa. 

Tänä kesänä on lukulistallani ollut monta paksua romaania. Sivumäärät huikeimmillaan yli 1 100. Joku totesi, että sitä kauemmin saa nauttia paksusta romaanista, mitä enemmän siinä on sivuja. Mielipide piti hyvin paikkansa Kivitaskua lukiessa. Jäi tunne että haluaisin tietää näiden vielä elossa olevien henkilöiden elämästä enemmän.