Sadie Jonesin Kotiinpaluu on yhtaikaa kiehtova ja ahdistava
romaani. 19-vuotias nuorukainen vapautuu vankilasta kahden vuoden rangaistuksen
jälkeen. Kukaan ei ole häntä vastassa, kukaan ei edes halua, että hän palaisi.
Romaanin rakenne on äärettömän kiehtova. Vasta kirjan
puolessa välissä lukija saa tietää mistä rikoksesta Lewis on tuomittu.
Amerikkalainen 1950-luvun yhteisö paljastuu kirjassa aivan toiseksi mitä se
päältä päin näyttää.
Lewis on monella tapaa sijaiskärsijä. Yhdyskunta tarvitsee
syntipukin, johon voidaan siirtää kaikki pahantahtoinen ajattelu. Oma
käyttäytyminen voi hautautua yleisen paheksun alle. Lewisin äiti on kuollut,
hukkunut, kun poika oli 10-vuotias. Hän on ainoa, joka oli onnettomuuden tapahtuessa
paikalla. Merkillisellä tavalla moni uskoo, että poika olisi syypää äitinsä
kuolemaan. Isä ei osaa millään tavalla tukea poikaa tämän surussa – pikemminkin
päinvastoin.
Yhteisön rikkain mies, monen työnantaja ja kaikkien
arvostama kansalainen pahoinpitelee ja hyväksi käyttää tyttäriään. Hänenkin
etunsa on, että yhteisön paha on nuori poika.
Puoli välissä olin valmis luovuttamaan. Koko kertomus
tuntui niin ahdistavalta. En käsittänyt
miten poika voidaan jättää surussaan
yksin ja ymmärsin hyvin miten hän käyttäytyi normien vastaisesti. Tartuin
romaaniin uudestaan ja tavoitin kirjailijan tarkkasilmäisen ja omalla tavallaan
kiehtovan kuvauksen. Vastenmielisetkin henkilöt on kuvattu uskottavasti.
Missä kulkee hyvän ja pahan raja. Sitä jäin pakostakin pohtimaan.
Sadie Jones: Kotiinpaluu (suom. Marianna Kurtto, Otava 2016, 355 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti