Kaikkihan me olemme lukeneet Harper Leen Kuin surmaisi
satakielen. 1960 ilmestyneestä kirjasta tuli nopeasti kulttikirja. Luin sen aikanaan ja toisen kerran kolme vuotta sitten yhteen lukupiireistäni. Kirja
puhutteli vieläkin. Totta kai kummallakin kerralla ”amerikkalaisuus” hieman
häiritsee. Siitäkin huolimatta että olen ollut Yhdysvalloissa muutaman kerran.
Lähimmäksi tavallista elämänmenoa pääsin kun tyttäreni perhe asui siellä
2000-luvun alussa. Kun olin lasten kanssa, olin kuin kuka tahansa kotiäiti.
Vein lapset aamulla kouluun, kävin kaupassa, lenkillä, ostoksilla, hain lapset
koulusta, laitoin ruokaa, siivosin ja pesin pyykkiä suunnattoman isolla
pesukoneella.
Mustat ja valkoiset eivät eronneet yhdyskunnassa missä liikuin
toisistaan. Perheen tytär oli koulussa kaupungin keskustassa ja sinne ei minua
ohjattu koululaista hakemaan eikä viemään. Minun oli tarpeetonta opetella
luovimaan ”erilaisessa ympäristössä”.
Harper Leen arkistoista löytynyt Kaikki taivaan linnut
(suom. Kirstiina Drews, Gummerus 2015, 286 s.) ei ole kaikilta osin Kuin surmaisi
satakielen veroinen romaani. Nyt kirjan päähenkilö on aikuiseksi kasvanut Jean
Louise Finch. Aikaisemmin tunsimme hänet paremmin hänen lempinimellään Scout.
Elämä kotikaupungissa vaikuttaa New Yorkin sopeutuneesta
Jean Louisesta pysähtyneeltä. Vielä takaperoisemmaksi kaikki muuttuu kun hän
sattumalta päätyy kansalaisvaltuuskunnan kokoukseen. Rotuviha on niin
voimissaan ja siinä kaikessa on mukana hänen ennakkoluuloton isänsä ja häntä
kosiskeleva nuoruuden ystävä. Tilanne on niin tulehtunut, että Jean Louise
pystyy vaivoin ymmärtämään isänsä käyttäytymistä.
Monelta osin Kaikki taivaan linnut jää ainakin minulle
kuriositeetiksi. Sairastunut kirjailija ei enää mainetta ja kunniaa kaipaa,
mutta jonkinlaisena sensaationa löytynyttä käsikirjoitusta voi tietysti pitää.
Ja jos en muuten niin uteliaisuuttani tartuin kirjaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti