Harvan kirjailijan teoksia ovat innolla lukeneet ja
odottaneet isäni, minä ja vanhin tyttäreni. Joni Skiftesvikin lumoavat
kertomukset ovat täyttäneet meidän kaikkien vaatimukset hyvästä kirjasta. Oli
ilo odottaa syksyllä aina uutta kirjaa. Ja niitähän vuosien varrella onneksi
ilmestyi tiuhaan.
Tuottelias kirjailija sai viimeisimmästä kirjastaan
Valkoinen Toyota vei vaimoni (WSOY 2014, 246 s.) tämän vuoden
Runeberg-palkinnon. Omaelämäkerrallisessa kirjassa Skiftesvikin tarinat
kietoutuvat perheen sairauksien ympärille. Samaan aikaan kun Skiftesvikin vaimo
on Helsingissä sydämensiirtoleikkauksessa, pahenevat kirjailijan sydänvaivat.
Vaikka hänelle on tehty pallolaajennus, on edessä uusi ongelma sydämen kanssa.
Kipeäasti Skiftesvik kuvaa sitä miltä tuntuu, kun lääkäri langettaa
lentokiellon eikä hän pääse vaimonsa luokse Oulusta Helsinkiin.
Elämä liukuu kirjailijan ja lukijan silmiin kuvanauhana
tapahtumista elämän varrella. Perheen elämää on varjostanut vuosia 10-vuotiaan
pojan kuolema. Pelkkä sairauskertomus kirja ei ole, vaan hieno kattaus elämän
erilaisista ilmiöistä ja vastaan tulevista ihmisistä. ”Jokainen päivä menee
hukkaan, jos en kirjoita”, sanoi kirjailija (synt. 1948) vastaan ottaessaan Runeberg-palkintonsa.
Entiselle
toimittajalla on hauskaa lukea kuvausta siitä millaista oli olla toimittaja
1970-luvulla. Skiftesvik on ehtinyt olla toimittajana, toimitussihteerinä,
toimituspäällikkönä, päätoimittajana ja kustannusjohtajana monessa lehdessä
ennen jäämistään vapaaksi kirjailijaksi.
Pidin
kovasti Valkoisen Toyotan tarinoista. Ihailen suuresti sitä hienoa tapaa millä
kirjassa on vuorotellen elämäntarinoita ja tämän hetken elämää. Menetetyn pojan
muisto on läsnä hyvin voimakkaasti koko ajan.
Kannattaa
ryhtyä Skitesvikin lukijaksi, jos se on jäänyt tekemättä.
Kirjahyllystäni löytyy 21 Joni Skiftesvikin teosta. Ihan kaikkia ei ole esim. nuorten kirjoja.
Vertauskuvia
ja karuja kohtaloita
Palkittu
kirja on myös Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia (Otava 2014,
286 s.). Se sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon viime syksynä.
Kosovossa syntynyt nyt 24-vuotias Statovci on muuttanut Suomeen 2-vuotiaana.
Romaanissa on rinnakkain kaksi tarinaa: nuoren Suomeen muuttaneen miehen ja
hänen äitinsä tarinat.
Äidin tarinassa on paljon tietoa
albanialaisten perinteistä. Itse pidin hyvin ahdistavana nuoren naisen elämän
murenemistä itsekkään ja väkivaltaisenkin, perinteistä elämäntapaa puolustavan
miehen rinnalla. Tilanne ei edes muutu mihinkään, vaikka perhe muuttaakin
Suomeen. Yhtään helpompaa ei ole kosovolaispojan elämä Suomessakaan . Hänen
painolastinaan ovat lapsuuden kokemukset ja ahdistukset. Pakostakin miettii
että ne ovat peräisin isän suhtautumisesta poikaansa.
Romaanissa on paljon symboliikkaa. Kahdessa
eri lukupiirissä pohdimme mikä se ensimmäinen kissa oikein oli, oliko boa-käärme
ihan oikea käärme vai ei, entä se toinen kissa ja toinen käärme. Hieman
hämmentävää on että niin tässä kuin monessa muussakin romaanissa aika
keskeisenä teemana on homous. Saattaahan vain olla niin että aika on nyt oikea
tämänkin asian käsittelemiselle. Lahjakas kirjailija vaatii lukijalta paljon,
mutta lukijakin saa paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti