Johanna Annolan Valkenee kaukainen ranta (Siltala 2024, 354 s.) vie meidän hämäläiseen vaivaistaloon. Eletään 1800-luvun loppuvuosia. Vaivaistaloon kunta on kerännyt kaikki kodittomat ja sairaat. Vaivaistaloa kuuluu johtaa kuin isoa maatilaa. Kukaan ei saa laiskotella.
Toisella puolella Suomessa Kuopiossa Ulrika on vähitellen saavuttamassa havittelemansa yhteiskunnallisen aseman, onhan hänen aviomiehensä edennyt hienosti urallaan. Korttitalo sortuu kun mies kuolee ja Ulrika jää puille paljaille poikansa kanssa. Poika on pian ylioppilas ja hänen pitäisi päästä opiskelemaan.
Ulrikan on löydettävä itselleen työpaikka. Hän jättää poikansa selviytymään yksin ja lähtee vaivaistalon johtajaksi toiselle puolelle maata tuntematta paikkakunnalta ketään. Pienenä kuolleen tytön hautakin jää Kuopioon.
Vaivaistalo on miltei romahtamispisteessä, mutta kopeutensa taakse linnoittautuva Ulrika saa vähitellen asiat kuntoon. Jopa synkästi tuijottavat miehet alkavat suhtautua häneen myötämielisesti. Mutta ennen pitkää Ulrika joutuu ympäröivän yhdyskunnan silmätikuksi.
Historiantutkijana Johanna Annola on luonut
romaaniinsa hienoa ajankuvaa. On Venäjän sortovuodet ja niiden vastustaminen,
vaivaistalon arkipäivä ja asema hämäläisessä kunnassa, Väinön vaikeudet päästä
opiskelemaan, naisten epäitsenäinen asema.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti