Édouard Louisin Kuka tappoi isäni (suom. Lotta Toivanen, Tammi 2022, 76 s.) on ravisteleva ja kantaa ottava romaani. Louisin Ei enää Eddy (Tammi 2019) oli hätkähdyttävä kertomus pojasta, joka uskalsi paljastaa sen mitä hän on. Nyt Louis kertoo isänsä tarinan ja kertoo myös siitä miten vaikeaa oli kasvaa pienessä kylässä. Isän ankaruus ja sopeutumattomuus raskasta työtä tekevän tehdastyöläisen elämään, ei ollutkaan isän pahantahtoisuutta – näin isäänsä vihaava poika ajatteli vuodesta toiseen.
Isä ei ollut opiskellut mitään ja hänen mielestään
oli miehistä lopettaa koulunkäynti niin pian kuin mahdollista. Piti myös
kieltäytyä noudattamasta käskyjä ja kunnioittamasta järjestystä.
Kun työ turmelee isän terveyden ja tämä ei kykene
enää elämään täysipainoisesti, avautuvat pojan silmät. Kyseessä ei ole isän jääräpäisyys,
vaan ranskalaisen yhteiskunnan luokkarakenne. Se kahlitsee jäsenensä tiettyyn
kaavaan huolimatta siitä mitä he itse tekevät.
Hyväosaisille politiikka on lähinnä esteettinen
kysymys: tapa ajatella, tapa nähdä maailma ja rakentaa omaa identiteettiä.
Meille politiikassa oli kyse elämästä ja kuolemasta.
Syytökset vallanpitäjiä kohtaan ovat kovia,
mutta hyvin perusteltuja. 76 sivua riittää todistamaan yhteiskunnalliset
epäoikeudenmukaisuudet. Aiheen rankkuudesta huolimatta, koin riemua siitä, että
joku rakentaa yhteiskunnallisen analyysin yksittäisen ihmisen elämän kulusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti