Päivi Lipposen Ihmisyyden vuoksi

Päivi Lipposen esikoisromaanilla on mahtipontinen nimi Ihmisyyden vuoksi (WSOY 2018, 424 s.). Mahtipontinen on myös romaanin aihe ja etenkin sen ennakkomainonta. Salaperäisyyden verho putosi, kun julkisuudesta vetäytynyt entinen kansanedustaja kertoi että hän on kirjoittanut romaanin. Kirjan ennakkomarkkinointi huipentui kun Helsingin Sanomat julkaisi Paavo Lipposen haastattelun, jossa kerrottiin että lehden ilmestymispäivänä julkaistaan rouva Lipposen esikoisromaani.

Kirjan etukannella on pienellä teksti ”Romaani”. Teos on merkillinen sekoitus faktaa ja fiktiota. Useimpien sivujen alareunassa on viitteenä tieto mistä lähteestä päähenkilöiden keskusteluun on saatu aineisto. Lähteenä ovat tutkimukset, päiväkirjat ja monet monet dokumentit. Romaanin tapahtumat ajoittuvat vuosien 1917 – 2011 välille. Lukujen otsikot kertovat missä ja minä vuonna mitäkin on tapahtunut.

Kaikki alkaa Josif Vissarionovitsin Dzugasvilin vierailusta 1917 Helsingissä. Stalinin läheiseksi mieheksi päätyy suomalainen Timo, joka on paennut rajan yli Neuvostoliittoon vuoden 1918 tapahtumien jälkeen. Timosta tulee romaanin itärintaman keskeinen henkilö. Häneltä jää Suomeen vaimo ja tytär, joka äidin kuoleman jälkeen päätyy kasvattilapseksi juutalaissyntyiseen perheeseen Helsingissä. Timosta tulee Dima ja hän kokee Stalinin lähipiirissä monella tasolla kaikki ne kauheudet, mitä Neuvostoliitossa tapahtui. 

Diman Suomeen jäänyt tytär päätyy 1930-luvulla Saksaan. Ja sitä kautta pääsemme kurkistamaan mitä Hitler ajatteli, miksi hän teki niin kuin teki ja mitä kaikkea Saksassa tapahtui. Mukana on sodan mielettömyys, keskitysleirin kauhut. Kaikki mistä olemme moneen kertaan lukeneet.

Päivi Lipponen on rakentanut romaaninsa historiallisen materiaalin varaan. Hän on myös asettanut itselleen korkean tavoitteen: ”Ihmisyyden vuoksi -kirjan henkilötarinat kertovat Euroopasta, kun länsimaisen kulttuurin hyveet unohtuivat. Jotta totalitarismi ja viha eivät kokisi henkiin heräämistä, meidän on otettava opiksi”.

On tärkeää ettei viime vuosisadan mielettömyyksiä unohdeta. Lipposen romaani ei huikeasta tavoitteestaan huolimatta, tuo koettuun totalitarismiin ja vihaan mitään uutta. Romaanin muoto ei tee asioista koskettavia ja uskottavia.