Heidi Köngäksen
Sandrassa (Otava 2017, 285 s.) näyttelijä saa käsiinsä isoäitinsä vanhoja
papereita. Klaaraa on aina kiehtonut vanha valokuva, josta hän tunnistaa
isoäitinsä ja -isänsä. Klaaran lisäksi romaanissa ovat kertojina päähenkilö
Sandra ja Sandran käly Lyyti.
Sandra ihastuu ensisilmäyksellä uudessa
palvelupaikassaan komeaan renkiin. Heistä tulee pari ja Jannen toimeliaisuuden
ansiosta he saavat oman torpan vilkkaasti liikennöidyn maantien varteen. Torpan
paikka koituukin heidän kohtalokseen. Ruoveden ja Vilppulan rajamailla soditaan
kiivaasti talvella 1918.
Janne ajautuu punaisten puolelle tavallaan vahingossa. Hänen isänsäkin vahgitaan kotikulmillaan ja tapetaan. Janne päätyy vankileirille ensin Hennalaan ja sitten Lappeenrantaan.
Romaani kertoo riipaisevalla ja koskettavalla tavalla siitä miten Sandra
selviytyy nälästä ja ahdingosta viiden lapsensa kanssa. Heidi Köngäs kertoo
vuoden 1918 tapahtumista naisten silmin: Jannen äidin, vaimon ja sisarien. Naisten kertokyky joutuu äärirajoille, mutta he selviytyvät. Klaaran tehtävä on peilata omaa elämäänsä sata vuotta sitten eläneiden naisten elämään ja kohtaloihin.
Kärsimyksille ja sodan mielettömyydelle ei löydy selitystä. Niin vain tapahtui. Ei sillekään että talolliset kääntävät täysin selkänsä ja mielensä punakapinaan osallistuneiden miesten perheille ja heidän hädälleen. Lastenkaan ahdinko ei heidän mieltään muuta-
Heidi Köngäs osaa vangita lukijan kertojiensa kokemusten keskelle hienosti. Maltillisesti hän kuvaa hätää, puutetta ja kaikenlaista ahdinkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti