lauantai 15. marraskuuta 2014

Ei vanhuus ole naurun asia

Ruotsalainen toimittaja-kirjailija Catharina Ingelman-Sundberg päätti kirjoittaa menestysromaanin. Kakkua, kiitos! (suom. Outi Menna, Schildts & Söderströms 2014) romaanista tuli menestys. Sitä on käännetty monille kielille ja kiitetty laajasti. Maineen myötä Ingelman-Sundberg on paljastanut olevansa sukua J.L.Runebergille.

Romaanissa on pääosassa visikko: kaksi miestä ja kolme naista. He asuvat vanhusten palvelutalossa, kyllästyneitä ja tympääntyneitä huonoon kohteluun, tapahtumattomuuteen ja muihin asukkaisiin. Viisikko oivaltaa että vangit elävät paremmissa oloissa kuin vanhukset ja niinpä he päättävät heittäytyä rikollisiksi ja tavoitella hyvin kohdeltavan vangin osaa.
Tarina etenee hieman verkkaisesti, mutta romaani on täynnä herkullisia yksityiskohtia. Oikean rikoksen tekeminen ei ole helppoa, vaikka rikolliset tekevät pohjatyöt huolellisesti. Rikoksen on oltava myös riittävän suuri, jotta sen takia päätyisi vankilaan.

kakkua_kiitos_kokokansi_uusimitta.ai

Romaanissa tuodaan hyvin esille yksityisessäkin palvelutalossa rehottava vanhusten huono kohtelu. Kukaan ei edes huomaa vaikka viisikko on poissa ”kotoaan” päiväkausia. Samaa kritiikkiä on Minna Lindgrenin hyvin suosituissa romaaneissa Kuolema Ehtoolehdossa ja Ehtoolehdon pakolaiset.

Romaani on oivallinen väline ironiselle kuvaukselle siitä millä tavalla vanhuksia nykyisin kohdellaan. Mutta aina en oikein jaksa innostua tästä taiteenlajista. On helppo nauraa dementoinutta näyttelevälle Leena Uotilalla Helsingin Kaupunginteatterin Vielä ehtii –näytelmässä. Samaa näytelmää esitetään ainakin Tampereen Komediateatterissa. Nauru ei aina ole edes aitoa, vaan pikemminkin vaivaantunutta.  

Vai olenko vain huumorintajuton ja ennakkoluuloinen! Kerron mielelläni hupaisia sattumuksia isäni elämästä hänen kahtena viimeisenä elinvuotenaan, joiden aikana hän kärsi dementiasta. Mutta pitääkö vakavien asioiden ja asiattomuuksien avulla rakentaa viihdettä.

Ehkäpä tunnen liian monta liki 90-vuotiasta hyvin itsenäisesti elävää, selväjärkistä ja toimintakykyistä vanhusta. Heidän puuhissaan ei ole mitään huvittavaa. Vaikka jokainen ei aina saakaan sitä apua mitä tarvitsee nopeaa tahtia, on asioilla taipumus järjestyä. Monessa tilanteessa vanhuksen oma asenne on se kaikkein tärkein. Ei siinä tarvita ulkopuolisia naurajia. Jos naurattaa niin teemme sen yhdessä, yleisöä ei siihen tarvita.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hannele Cantell: Sekunnit ennen kaatumista

Hannele Cantellin Sekunnit ennen kaatumista (Tuuma 2022, 237 s.) on rehellinen ja tarkka kuvaus miten elämä muuttuu kun sairaus yllättää. Ca...