Merkillistä että kirja, jossa etsitään vastausta
vuosikymmeniä sitten tapahtuneeseen mystiseen kuolemantapaukseen, voi olla
leppoisaa ja rentouttavaa luettavaa. Eppu Nuotion salainen ase on että hän osaa
kirjoittaa juuri tällaisia kirjoja.
Eppu Nuotion Anopinhammas, Ellen Lähteen tutkimuksia (Otava
2018, 254 s.) on toinen Ellen Lähteestä kertova kirja. Ellen Lähde jo sinänsä
on viehättävä yhdistelmä puutarhaihmistä, innokasta marttaa ja rikoksia
rakastavaa eläkeläistä. Tällä kertaa kaikki alkaa Espanjassa vietettävistä
häistä, jossa juhlivat suomalainen sulhanen ja espanjalainen morsian.
Tapahtumat saavat merkillisen käänteen kun sulhasen äiti löydetään aamulla
kuolleena.
Ellen vaistoaa että kaikki eivät ole sulhasen perhekunnassa
ihan kunnossa. Suomeen palattuaan Ellen alkaa punoa palasia yhteen Turusta
käsin. Ellenin tarmokkuutta lisää puutarhamatkan vetäjän, miellyttävän
espanjalaismiehen mielenkiinto Elleniä kohtaan. Skype-puhelut ovat melkein
jokapäiväisiä. Siinä sivussa Ellen ihastelee miten jo edellisessä kirjassa
tullut nuori Samuel saa elämänsä uuteen järjestykseen. Ellenin huolenpidosta
saavat nauttia monet muutkin. Ja kuten kunnon dekkarimaisessa kirjassa kuuluu
kaikki kuuluu kaikkeen.
Lehtokarin sukukunnan salaisuudet selvenevät pala palalta. Onneksi
lukija pysyy tässä kirjassa hyvin menossa mukana. Mikään ei ole liian
monimutkaista eikä tarinassa päälle liimattua. Suvussa on rankkoja asioita, jotka ovat
jääneet selvittämättä. Ellen lähestyy ongelman ydintä vääjäämättömyydellä
tarmokkuudella. Viehättävää on miten tuntuu että Mynämäen hieno kirkko on
melkein tutumpi kirjan päättyessä kuin oma kotikirkko.
Täydellinen kesäkirja. Ja varmasti sen parissa viihtyisi
syyspimeydessäkin. Mutta suolle en syyspimeässä lähde!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti