Hannele Cantell: Sekunnit ennen kaatumista

Hannele Cantellin Sekunnit ennen kaatumista (Tuuma 2022, 237 s.) on rehellinen ja tarkka kuvaus miten elämä muuttuu kun sairaus yllättää. Cantell on kasvatustieteen tohtori, yliopiston opettaja, lukuisten tietokirjojen kirjoittaja. Kaikki muuttui kun hän näki Kansallisteatterin Homo-näytelmän esityksessä yllättäen lavalla olevan näyttelijän kahtena. Hän hakeutui nopeasti silmälääkärin vastaanotolle ja sai tarkempien tutkimusten jälkeen tietää, että hän sairastaa myastenia gravista eli lihasheikkoutta aiheuttavaa autoimmuunisairautta ja jäykkyysoireyhtymää. Jälkimmäistä sairastaa vain yksi henkilö miljoonasta. Sairaudet rajoittavat liikkumista, aiheuttavat kramppeja ja kaatumisia.

Cantell ei ole antanut sairauksien nujertaa itseään, vaikka kaiken yllättävyys ja näköalattomuus tekee elämästä jatkuvaa taistelua. Välillä on hyviä päiviä ja välillä mikään apu ei ole riittävää. Cantell on jatkanut opettamista ja kirjoittanut upean kirjan. Lukijalle ei tule mielenkään sääliä kirjan rouva H:ta, pikemminkin ihailu sitkeää omien oikeuksiensa puolesta pitäjään kasvaa kirjaa lukiessa sivu sivulta.

Jäykkyysoireyhtymäänsä Cantell vertaa olkapäällä istuvaksi tikarimieheksi, joka voi puukottaa ja vahingoittaa tuskallisesti milloin vain. Sairauksien arvaamattomuus tekee elämästä kaksin verroin hankalampaa. Välillä onnistuu lehtien haravointi pihamaalla, välillä ei oikein mikään. Apuna ovat tilanteen mukaan kävelysauvat, rollaattori tai pyörätuoli.

”Olen vammainen”, on Cantellin vankkumaton mielipide. Hän saa Kelan vammaistukea ja on vammaispalvelulain piirissä. Tämän asetelman kautta hän joutunut perehtymään miten hankalaa avun saaminen ja vammaisten oikeuksien puolesta puhuminen on.

Katteettomasti Cantell ei lakkaa kiittämästä aviopuolisoaan, joka on tarpeen tullen valmis auttamaan. Ulkopuolisen – vaikka olisi kuinka läheinen – on kuitenkin vaikea välillä arvioida tarvitaanko apua vai ei.

”Ei menetyksillä ja vaikeuksilla voi kilpailla. Meillä jokaisella on omat murheemme, toisilla konkreettisesti hätä selviämisestä. Näkymättömissä on niin paljon sellaista, mitä muut eivät voi tietää. Murheiden määrää on vaikea mitata”.

Elina Snicker on dramatisoinut kirjan näytelmäksi ja myös ohjannut sen. Heini Junkkaala on toiminut Snickerin taiteellisena keskustelukumppanina, antanut palautetta näytelmästä ja harjoituskaudella läpimenoista. Ensi-ilta oli viime vuonna Suomen Komediateatterissa. Näin näytelmän Sello-salissa Espoossa.

Näyttämöllä oli kuusi näyttelijää: Pinja Hahtola, Sari Havas, Ria Kataja, Minna Kivelä, Irina Pulkka ja Minna Puolanto. Ja kuitenkin vain yksi rouva H. Esitys on varmasti juuri tästä syystä eläväinen ja koskettava. Hieno ratkaisu on sekin että kukaan ei kurvaile näyttämöllä rollaattorin tai pyörätuolin kanssa. Riittää kun sukkahousuja riisutaan sitä mukaa kun tilanne niin vaatii.  

     

Toshikazu Kawaguchin Ennen kuin kahvi jäähtyy

Japanilaisen Toshikazu Kawaguchin Ennen kuin kahvi jäähtyy (suom. Markus Juslin, Bazar 2024, 136 s.) maalailee lukijan silmien eteen sata vuotta vanhan kellarikerroksen kahvilan, jossa on vain muutama pöytä ja tuoli.

Yhdellä tuolilla on taianomainen ominaisuus. Siinä istuessaan kahvilan asiakas voi siirtyä menneisyyteen, tavata siellä tuntemansa henkilön – ehtona on että henkilö on käynyt kahvilassa. Retki tuntemattomaan saa kestää niin kauan kuin ennen matkan alkamista kuppiin kaadettu kahvi on vielä lämmintä. Mikään ei kuitenkaan muutu kun henkilö palaa retkeltään. Siitä huolimatta halukkaita lähtijöitä riittää. 

Romaanissa seurataan neljän henkilön elämänvaiheita siirtymisriitin kautta. Kirja on kirjoitettu hyvin lumoavasti ja myötämielisellä otteella. Vaikka syyt päästä tapaamaan läheistään menneisyyteen, yksi henkilö pääsee myös tulevaisuuteen, ovat muutamilla varsin rankkojakin, on kirjan ilmapiiri lämmin.

Kawaguchi on näytelmäkirjailija, jonka ensimmäinen romaani Ennen kuin kahvi jäähtyy on.   

 

Johanna Annola Valkenee kaukainen ranta

Johanna Annolan Valkenee kaukainen ranta (Siltala 2024, 354 s.) vie meidän hämäläiseen vaivaistaloon. Eletään 1800-luvun loppuvuosia. Vaivaistaloon kunta on kerännyt kaikki kodittomat ja sairaat. Vaivaistaloa kuuluu johtaa kuin isoa maatilaa. Kukaan ei saa laiskotella.

Toisella puolella Suomessa Kuopiossa Ulrika on vähitellen saavuttamassa havittelemansa yhteiskunnallisen aseman, onhan hänen aviomiehensä edennyt hienosti urallaan. Korttitalo sortuu kun mies kuolee ja Ulrika jää puille paljaille poikansa kanssa. Poika on pian ylioppilas ja hänen pitäisi päästä opiskelemaan.

 Ulrikan on löydettävä itselleen työpaikka. Hän jättää poikansa selviytymään yksin ja lähtee vaivaistalon johtajaksi toiselle puolelle maata tuntematta paikkakunnalta ketään. Pienenä kuolleen tytön hautakin jää Kuopioon. 

Vaivaistalo on miltei romahtamispisteessä, mutta kopeutensa taakse linnoittautuva Ulrika saa vähitellen asiat kuntoon. Jopa synkästi tuijottavat miehet alkavat suhtautua häneen myötämielisesti. Mutta ennen pitkää Ulrika joutuu ympäröivän yhdyskunnan silmätikuksi. 

Historiantutkijana Johanna Annola on luonut romaaniinsa hienoa ajankuvaa. On Venäjän sortovuodet ja niiden vastustaminen, vaivaistalon arkipäivä ja asema hämäläisessä kunnassa, Väinön vaikeudet päästä opiskelemaan, naisten epäitsenäinen asema.