Tapani Heinosen Ja satakieli lauloi Fellmanin pellolla

Vuosi 1918 on vuonna 2018 jättänyt jälkeensä monen monta romaania ja tietoteosta. Olenpa törmännyt sellaiseenkin ajatukseen että miksi kukaan enää haluaa kirjoittaa  kansalaissodasta kun Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla kertoo kaiken. 

Kertoo ja kertoo, mutta ei kuitenkaan kaikkea. Tapani Heinosen Ja satakieli lauloi Fellmanin pellolla (Minerva 2018, 368 s.) on kertomus siitä miten satunnaisesti kaikki tapahtui vuonna 1918. Sattumistahan kiinni monen elämä oli ollut jo siihenkin mennessä. Mäkitupalaisen tytär Selma on rakastunut kartanon isäntään, odottaa tämän lasta ja saa lähtöpassit kartanolta. Selma ei anna periksi, vaan kasvattaa ja kouluttaa poikansa. Pojasta tulee ylioppilas, joka taistelee punaisten puolella - kuten äitinsäkin. 

Pojan ja isän tiet risteävät Längelmäellä kevättalvella 1918. Längelmäen Länkipohjasta tulee isojen taistelujen tanner, kun valkoiset etenevät kohti Tamperetta. Romaanin nimen mukaisesti tarinassa päädytään Fellmanin vankileirille Lahteen. 

Romaanissa on toinenkin taso. On kirjailija, joka kirjoittaa romaania sukulaisistaan vuonna 1918 eli sitä mitä me saamme valmiissa romaanissa lukea. Kirjoittaminen takkuaa monella tavalla. Kirjailija ei muutenkaan ole sinut itsensä kanssa - kuten tänä päivänä niin monessa romaanissa. Ajoittain kirjailijan elämän ja ajatusten kuvaaminen tuntui hieman päälleliimatulta.  

Romaani puhuttelee eniten meitä joiden sukulaiset jäivät tavalla tai toisella kansalaissodan jalkoihin. Ahdistavinta on lukea siitä miten mielivaltaiseti sodan voittajat käyttäytyivät. Etenkin naiset joutuivat melkoisen mielivallan alle. "Häneltä oli riisuttu kaikki ihmisyys, arvokkuus ja itsekunnioitus. Hävetti, ettei kehdannut edes sivuilleen katsoa".  

Inhimillinen ja koskettava romaani. 

   

Neule Nauhausin Susihukka

Kesä ja dekkarit. Heinäkuun helle ja Nele Neuhausin uusin dekkari Susihukka (suom. Veera Kaski, WSOY 2018, 555 s.). Neuhaus on luokiteltu Saksan suosituimmaksi rikoskirjailijaksi. Susihukan tunnelma on hyytävä, rikokset kuvottavia, uhrina nuori tyttö ja hänen kohtaloonsa liittyvät henkilöt.

Neuhausin kerronta on hyvin yksityiskohtaista ja paikka paikoin aika verkkaistakin. Tarinan etenee hyppäyksittäin, juuri sopivasti että lukija pysyy mukana ja välillä luulee olevansa edellä rikoksia tutkivia poliiseja. Kirjan päähenkilöt Pia Kirchhoff ja Oliver von Bodenstein 

ovat tuttuja aikaisemmista dekkareista Lumikin on kuoltava ja Joka tuulen kylvää.   

Susihukassa kaikki alkaa kun nuorisojoukko löytää humalapäissään joen rannalta ruumiin, kuolleen nuoren tytön, jota kukaan ei ole kaivannut eikä kaipaa. Tutkijat ovat hämillään ja vielä suurempia arvoituksia he joutuvat selvittämään kun tunnettu tv-juontaja pahoinpidellään. Pala palalta selviää miksi toimittaja piti pahoinpidellä ja mitä kaiken takana oikein on.

Karmaisevinta Susihukassa on sen todentuntuisuus. Moni kakku päältä kaunis, pitää tässä tarinassa enemmän kuin paikkansa. Helpotusta ahdistavaan lukemiseen tuo poliisien arkielämän huolet ja heidän keskinäiset välinsä. Nekään eivät tällä kertaa ole ihan selkeät ja ongelmattomat.

Lapsiin kohdistuvat rikokset, ihmiskauppa, poliisien oma rikollisuus, yhteiskunnan yläluokkaan pesiytynyt pahuus, julkisuuden tuoma helpotus tai kohtalokkuus. Tällaista ei voi olla olemassa! En halua lukea tällaista! Ja kuitenkin luen. Luen koska tarina on kerrottu hyvin!      

Kari Häkämiehen Kaksoiselämää

Huomaamatta Reijo Mäen dekkarit ovat muuttuneet Kari Häkämiehen kirjoiksi.  Siinä missä Mäen Turku-dekkarit ovat alkaneet liiaksi muistuttaa toisiaan, ovat Häkämiehen tarinat muuttuneet kiinnostaviksi. Häkämiehen viides dekkari Kaksoiselämää (Teos 2018, 352 s., 2018) pureutuu Turussa tapahtuviin hämäräperäisiin tapahtumiin vuosien takaa.

Kari Häkämies on Varsinais-Suomen maakuntajohtaja, entinen ministeri, kansliapäällikkö, kansanedustaja, ylijohtaja, kaupunginjohtaja ja kunnanjohtaja. Eli kun hän kirjoittaa politiikasta ja ylempien virkamiesten ja tavallisimpienkin poliisien työstä, hän tietää ja tuntee taustat. Ja se tekee Kaksoiselämästäkin kiehtovan.

Kolmea murhaa selvittävät keskusrikospoliisin tutkijat Heikki Söder ja Matti Joronen. Poikamies-Jorosella ei ole perhehuolia, hän elää oman mielensä mukaan ja noudattaa omaa vapauttaa myös työssään. Hän voi lähteä tekemään kotitarkastuksen ja palattuaan retkeltään, pyytää esimieheltään Söderiltä luvan kotitarkastuksen tekemiseen. Joronen on myös perussuomalainen helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu. Söderin perhehuolet keskittyvät tällä kertaa teini-ikäiseen poikaan, joka on luisumassa ei-toivotuille-poluille.

Dekkarin perusolemuksen mukaisesti naiset ovat kauniita, mutta samalla myös uraa luovia tohtoreita tai juristeja. Miehistä osa on nykypäivän irtosuhteilla työntäyteistä elämäänsä höystäviä uraohjuksia, osa perinteisempiä miehisyyttään ja osaamistaan uhoavia uroita.

Häkämies on kaivanut dekkariinsa tällä kertaa vuosikymmenten takaiset säästöpankki-kriisit. Rivien välistä voi arvailla kenestä pankkimiehestä kulloinkin on kyse. Turun-tautia voi kuvata monella tavalla ja Häkämiehen tarina on varmaan yksi mielenkiintoisimmista.

Samalla kertaa asiallinen, älykäs ja riittävän vauhdikkaasti yllätyksellistä loppuratkaisua kohti etenevä dekkari.