Maggie O`Farrell: Hamnet

Maggie O`Farrell paljastaa romaanissaan Hamnet (suom. Arja Kantele, S & S 2022, 382 s) mitä on voinut tapahtua Englannissa Stratfordissa vuonna 1596. Historian kirjat kertovat että silloin kuoli William Shakespearen ja hänen vaimonsa Annan poika Hamnet 11-vuotiaana. Pariskunnalla oli myös kaksi tytärtä Susanna ja Judith, Hamnetin kaksoissisar. Neljä vuotta myöhemmin Shakespeare kirjoitti näytelmän Hamlet.

Romaanissa tapahtuu paljon sellaista, mitä on tapahtunut oikeasti, mutta myös paljon sellaista mikä on syntynyt kirjailijan mielessä. Romaanissa hansikkaantekijän perheen pojille on hankittu latinanopettajan. Perheen tytär, 8 vuotta opettajaa vanhempi Agnes ei latinan taitoja isänsä mielestä tarvitse. Riittää että hän osaa lennättää haukkaa ja tietää rohdoista ja yrteistä enemmän kuin kukaan muu lähiseudulla.

Latinanopettaja rakastuu silmittömästi omapäiseen nuoreen naiseen ja haluaa mennä hänen kanssaan naimisiin. Nuoripari jatkaa asumista hansikasmaakarin, äreän ja moniin vilpillisiin liiketoimiin sekaantuneen käsityöläisen talossa. Agnes ehdottaa, että isä laajentaisi liiketoimiaan Lontooseen ja hänen miehensä lähtisi hoitamaan niitä. Vaimo pääsisi lasten kanssa muuttamaan perässä sitten kun asiat olisi saatu kuntoon. Latinanopettaja muuttaa Lontooseen, mutta aloittaa siellä teatterin tekemisen, kirjoittamisen, näyttelemisen, teatterin rakentamisen.

Yllättäen Judith sairastuu vakavasti ja äiti ymmärtää nopeasti että lapsi on sairastunut ruttoon. Romaanin pakahduttavimpia kohtauksia on Hamnetin epätoivoinen retki, kun hän yrittää löytää aikuisia auttamaan kun Judithin kunto heikkenee nopeasti. Aikuiset ovat omilla teillään. Kun äiti palaa kotiin onkin yhtäkkiä Hamnet kaksosista se, joka on sairaampi. Ennen kuin Lontoosta kirjeellä tavoitettu isä saapuu kotiin, on Hamnetin elämä päättänyt. Suunnaton suru on nujertaa niin äidin kuin kotiin saapuneen isänkin, puhumattakaan sisaruksista.

Agnes kuulostelee vielä, pinnistelee saadakseen yhteyden siihen, mitä hiljaisuuden takana ja alla piilee. Jospa tätä kautta onnistuisi tavoittamaan kaukaisuuden kohinaa, jonkin äänen, kenties viestin pojaltaan. Jos saisi jonkin aavistuksen siitä mihin Hamnet on joutunut, vihjeen paikasta josta hänet saattaisi yhyttää.   

Farrellin romaanissa on paikka paikoin hyvin maaginen tunnelma. Kieli on kaunista ja herkkää. Samaan aikaan se on historiallista 1500-luvun loppuvuosien ajan kuvausta. Perheen merkitys nuorten elämässä on paljon tiukempi kuin myöhempinä aikoina. Moni joutuu elämään isänsä mielivallan alla. Rakkauskaan ei riitä kaikesta irtaantumiseen.

Romaani on myös tarina suunnattomasta surusta, lapsen ja sisaruksen menettämisestä. Jokainen suree tahollaan ja tavallaan. Kaksossisko kuulee Hamnetin luudan suhahtelussa lattialla. Isosisko ei kestä kodin ahdistavaa ilmapiiriä vaan muuttaa mummulaan. Kajoamattomat vaatteet tuolilla ja kengät sen alla muistuttavat veljestä joka päivä. Mitään ei kuitenkaan puhuta – ei kotona, mutta ei mummulassakaan.   

Agnes ei ole enää entisensä. Hänellä oli kyky auttaa toisia. Hän kulki maan kamaralla sujukasti ja luottavasti. Pojan kuoleman jälkeen hän ajelehtii irrallaan, hän on joutunut hukkaan. Perheen isä karkottaa surun elämästään ahkeralla ja ankaralla työnteolla.

Johanna Venho: Martti Suosalon tähänastinen elämä

 Kun kirjan kirjoittaja on Johanna Venho ja se kertoo suuresti ihailemastani näyttelijästä Martti Suosalosta, olivat odotukset korkealla. Venhon kirjoittama Martti Suosalon tähänastinen elämä (WSOY 2022, 492 s.) täytti kaikki odotukset. Sen vetovoimaa lisäsi myös se, että Suosalo itse on äänikirjan lukija.

Suosalolla on takana kuusikymmentä vuotta. Siinä vaiheessa on hyvä luoda katse taaksepäin ja kerrata mitä elämä on pitänyt sisällään. Venho on turvautunut elämäkerrassa tavanomaiseen rakenteeseen: asiat kerrotaan aikajärjestyksessä. Kirjaan on myös haastateltu muutamia Suosalon ystäviä, työtovereita ja vaimoa Virpi Suutaria. Suosalo on armoton tarinoiden kertoja ja tarinoista  taitava ja hyvä kirjoittaja Johanna Venho on tehnyt vetävän ja monipuolisen elämäkerran.  

Suosalon perhe asui eri puolilla Suomea. Paikkakuntaa vaihdettiin aina sen mukaan mistä perheen isä sai paremman työpaikan. Hän oli E-liikkeen palveluksessa ja lähti kuin armeijan sotilas aina uuteen kaupunkiin vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Lapsuudessaan Martti Suosalo asui ja varttui Oulun Tuirassa. Hän kuvaa itseään perässä kulkijana. Hän tottui pienestä pitäen noudattamaan isonsiskon ohjeita ja tekemään niin kuin sisko vaati.

Ensimmäinen julkinen esiintyminen oli Martilla kuusi-vuotiaana, kun hän oli mannekiinina Oulun Centrumin muotinäytöksessä. Näytöksestä jäi vain hyviä muistoja ja parasta siinä oli, ettei tarvinnut puhua. Esiintyminen ja esityksen tekeminen alkoi vähitellen viehättää pojan mieltä. Näytteleminen ei ollut aivan outoa, sillä Martin isoisä Martti Aleksander Suosalo oli näytellyt Vaasan työväen näyttämöllä 1920-luvulla. Hän jatkoi näyttelemistä ja teatterikurssien pitämistä sodan jälkeen Rovaniemellä. Martin sedän Paavo Suosalon mukaan Martti muistuttaa monella tapaa isoisäänsä.

”Monesti kun Martin juttuja katselen, nousee mieleen muistoja isästä, Tunnistan tuttuja eleitä ja liikkeitä. Osa on tietysti ihan meidän suvun miespuolisten geeniperinnössä: kävelytyyli ja ruumiinrakenne”.  

Kun Martti oli 9-vuotias, perhe muutti Turkuun. Oppikoulussa Martti ystävystyi Timo Kuhlmanin kanssa. Pojat ehdottivat äidinkielen opettajalle voisivatko he perjantaina viimeisellä äidinkielen tunnilla esittää jotakin. He saivat luvan ja niin alkoivat kahden miehen esitykset. Jalkapallo veti myös puoleensa ja Martti olikin hyvä pelaaja. Ouluun Suosalot muuttivat 1979, Martti oli lukion toisella luokalle ja löysi tiensä Oulun Nuorisoteatteriin. Koulunkäynti ei kiinnostanut enää ollenkaan. Oppitunneilla oli hauskempi lukea Nuorisoteatterin vetäjältä Janne Putkoselta saatuja Beckettin ja Shakespearen näytelmiä.  

Ensimmäisen kerran Suosalo pyrki Teatterikorkeakouluun keväällä 1981, jolloin hän oli jättänyt lukion Oulussa kesken. Taidot karttuivat Helsingissä Kellariteatterissa, niin että Jouko Turkka kumppaneineen hyväksyi Suosalon Teatterikorkean oppilaaksi. Alkoi vuosien likeinen työ Turkan opastuksessa. Suosalo samalla kertaa arvostaa suuresti Turkkaa ja vieroksuu toisaalta hänen opetusmetodejaan. Mutta myöntää oppineensa Turkalta paljon sellaista, mikä on kannatellut hänen näyttelijäntyötään vuosikaudet.

Millään rytinällä Martti Suosalosta ei tullut rakastettua ja ihailtua näyttelijää. Ryhmäteatterissakin hän kertoo mieluummin näytelleensä pieniä roolia kuin havitelleensa päärooleja. Rooleja karttui kasapäin ja kun mies vedettiin mukaan tv-ohjelmien ja elokuvien tekoon, alkoi nimi kantaa. Merkittävä elokuva oli Pekka Parikan ohjaama Talvisota.

”Pekka Parikka oli hieno, taitava ohjaaja. Hän antoi minulle kamman ja puisen tupakkakolkin. – Tässä on sun leikkikalut, leiki näillä.”

Timo Koivusalon elokuvissa Suosalo oli Reino Helismaa (Kulkuri ja joutsen), Irwin Goodman (Rentun ruusu) ja Jean Sibelius (Sibelius). Elokuvarooleja ja rooleja eri näytelmissä eri teattereissa on kertynyt lukuisia.

Martti Suosalo pitää kollegansa Mika Nuojuan kanssa hallussaan yhdenlaista enäätystä. He ovat esittäneet irlantilaisen Marie Jonesin Kiviä taskussa -näytelmää kaksikymmentä vuotta. Ensi-ilta oli Helsingin Kaupunginteatterissa 2002, esityksiä on nyt takana yli 850 eikä loppua näy. Tänä keväänä sai ensi-iltansa miesten uusi yhteisesitys Beckettin Huomenna hän tulee.

Näyttelijästä ei tule tunnettua, suosittua, rakastettua ilman valtavaa työpanosta. Martti Suosalo on niitä näyttelijöitä jotka paneutuvat uusiin rooleihinsa enemmän kuin perusteellisesti. Vuorosanatkin on painettava mieleen päällä seisten ja ne on osattava jo melkein ennen ensimmäisiä lukuharjoituksia.

Aviopari Suutari-Suosalo kertoo toisistaan kauniisti ja toisen ammattitaitoa arvostavasti. Kirjassa jopa raotetaan heidän tavallista perhe-elämääkin. Suosalo on kantapään kautta oppinut että näytelmiä on markkinoitava jopa antamalla haastatteluja naisten lehtiin.

Kaikkea ei Martti Suosalo on ole vielä näyttelijän urallaan saanut. Haaveissa on Sirkus Suosalon perustaminen. Ensin tarvitaan teltta, joka voidaan pystyttää ihan minne vaan ja jossa on paikat kahdelle ja puolelle sadalle katsojalle.

”Lähden teltan kanssa kiertämään ja esityksiä voi olla kummallisissakin paikoissa. Pääsen itse mukaan pystyttämään telttaa ja saan tehdä konkreettista ulkoilmahommaa… On mahdollisuus suunnitella oma teatteri ja tehdä esityksiä omien kavereiden kanssa.”

Matkaan on tarkoitus lähteä alkusyksyllä 2023. Mukaan otetaan halukkaita nuoria näyttelijöitä. Ensin opetellaan pystyttämään teatterirakennus, katsomo ja lava, myymään lippuja ja sitten esittämään sitä mitä on Suosalon johdolla opittu.     

    

     

Enni Mustosen Tekijä

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinan viimeinen eli kahdestoista romaani Tekijä (Otava 2022, 480 s.) päättää kolmen sukupolven naisten tarinat. Kaikki alkoi Idan elämästä paimentyttönä 1880-luvulla. Tekijä päättyy vuoteen 1966. Suomi muuttui tavattomasti noiden vuosikymmenten aikana ja erityisesti muuttui naisen asema.

Tekijä alkaa siitä kun suvun kantaäidin Idan tyttären Kirstin tytär Viena on jättänyt taakseen  puvustajan työt Hollywoodissa. Vienan mies on kuollut lyhyen avioliiton jälkeen ja Viena on valmis rakentamaan itselleen uuden elämän Suomessa. Leppävaaran talo ja siellä omassa siivessään elävä mumma-Ida tarjoavat turvapaikan. Pitkään ei Viena työtä vailla joudu olemaan, kun hän onnellisten sattumien seurauksena saa töitä Marimekosta.

Suomen pienuutta ja tilannetta, jossa kaikki tuntevat kaikki, kuvaa se miten Viena saa taustatukea työhönsä ja erityisesti kanssakäymiseen Armi Ratian kanssa äidiltään. Kirstistä on tullut ammattikasvatushallituksen tarkastaja, takana ovat vuodet pukuompelun opettajana. Kirstin mies Martti Streng on kauppa- ja teollisuusministeriön osastopäällikkö.

Virkamiesten vastapainona romaanissa ovat Vienan velipuolen Ilpon ystävät Ylioppilasteatterista. Ida-mumman kuoltua Kirsti muuttaa miehensä kanssa pysyvästä Helsinkiin. Ilpon ”taiteilijaystävät” valtaavat Leppävaaran talon ja Kirsti pääsee läheltä seuraamaan nuorten elämää. Siinä ohessa hän tutustuu myös tulevaan mieheensä. On hauska lukea tarinoita tunnettujen näyttelijöiden ensiaskelista työurallaan. Romaanissa kuvataan Mikko Niskasen johdolla kulttielokuvan paikan saanutta Käpyä selän alla.

Samalla tavalla kuin Tekijän edeltäjässä Näkijässä lukija pääsi seuraamaan Hollywood-tähtien tekemisiä, nyt seurataan Armi Ratian Marimekon kasvua, menestystä, hiljaiseloa ja taas uudelleen kukoistukseen puhkeamista. Romaanin Kirstillä on moneen asiaan käytännönläheinen mutta samalla bissneksen tekemisen näkökulmasta oikea ote ja ratkaisu.  

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarina on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen sekoitus faktaa ja fiktiota. Pakostakin jää välillä miettimään oliko se Armi juuri tuollainen ja tuollako tavalla Viljo Ratia yritti pitää idearikasta vaimoaan jalat maassa. Ei ole itse asiassa väliä tapahtuiko kaikki niin kuin Enni Mustonen sen kertoo, kaikki on kerrottu niin että lukija uskoo että noin se meni. Romaanisarjaa on ollut ilo lukea ja sillä on paljon ystäviä.