torstai 18. toukokuuta 2017

Uusi dekkarisarja Englannista

Englantilaisen Elly Griffithsin Risteyskohdat (suom. Anna Lönnroth, Tammi 2017, 335 s.) on uusi heti mukaansatempaava dekkarisarja. Luvassa on onneksi tänä vuonna vielä toinenkin suomennos Januksen kivi. Sarjan päähenkilö on omiin oloihinsa mielellään vetäytyvä keski-ikäinen naisarkeologi Ruth Galloway.

Risteyskohdissa hänet temmataan mukaan selvittämään hänen kotinsa lähistöllä kadonneiden  pikkutyttöjen kohtaloita. Jos Galloway on arvoituksellinen, niin sitä on myös tapauksia tutkiva rikoskomisario Harry Nelson.

En erityisemmin pidä dekkareista, joissa rikoksen kohteena ovat lapset. Mutta tällä kertaa asetelmaa ei pidä niin päälle liimattuna mitä se monissa dekkareissa on. Risteyskohdissa erikoinen tapahtumapaikka Norfolkin rannikon marskimaa kiehtoo ja luo heti hyvin arvoituksellisen ilmapiirin. Ei liene tavatonta että erikoisen arkeologisen kohteen kohtalo aiheuttaa monenlaisia eturistiriitoja. Kenelle kuuluu sen ympärillä oleva luonto, kenellä on oikeus tehdä kaivauksia ja ennen kaikkea mitä löydöillä tehdään. Virallisesti kaikki on selvää, mutta ei kuitenkaan ole.

Romaanin tunnelma on kiehtova, salaperäinen, mutta onneksi hyvin uskottava. Griffithsin Risteyskohdat on ilmestynyt jo vuonna 2009. Voisi todeta kliseemäisesti, onneksi Tammi julkaisee sarjaa edes nyt.   



sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Ruokarouvan tytär uuvutti lukijansa

Tarina orvosta tytöstä, josta kasvoi ponnekas yrittäjä viehätti monella tavalla. Kun Ida Erikssonin elämää sivusivat monet historiasta tutut henkilöt, tuntui että kyseessä on mukaansa tempaava ja innostava sarja. Enni Mustonen on nimennyt viidenteen osaan ehtineet kirjasarjansa Syrjästäkatsojan tarinoiksi.

Ruokarouvan tyttäressä (Otava 2017, 496 s.) on nimen mukaisesti pääosassa Idan tytär Kirsti. Kirjassa eletään 1920-lukua. Kirsti tapaa niin yliopistolla kuin sittemmin myös Pariisissa sen ajan kulttuurielämän tunnettuja henkilöitä. Mutta kirjan monet kulttuurihenkilöt ovat tuttuja monista eri yhteyksistä. Olavi Paavolainen egyptiläishenkiset juhlat, runoilijanaisten Elina Vaaran ja Katri Valan kilvoittelu runoilijakollegoista, Eino Leinon voimien hiipuminen. Aika ajoin oli lukemisessa vanhan kertauksen makua liian paljon.  

Kun Kirsti matkaa Pariisiin ja pääsee siellä Coco Chanelin muotihuoneelle töihin ja Pariisissa myös tutustuu tietämättään isänsä tyttäreen, alkaa kaikki jo tuntua mahdottomalta. Tietysti kirjailijalla on vapaus valita ja kuvitella rajattomasti. Mutta monet romaanin käänteet tuntuvat päälle liimatuilta. En liioin millään tahtonut jaksaa lukea pikkutarkkoja kuvauksia nuorten teatterikiertueesta pitkin maata. Ylipäätään romaanin rytmi ja kaiken kerronnan perusteellisuus uuvutti.

Koskettavinta oli Kirstin kasvattisisaren sairastuminen ja kuolema. Kirstin pienet kaksosveljet olivat monelta osin edesottamuksineen piristävintä kirjan antia. Jo Ruokarouvaa lukiessa välillä ihmetytti, miten helposti Idan elämä järjestyy, aina osuu kohdalle oikea ihminen juuri sillä hetkellä tarvittavien taitojen kera. Tämä sama itsestään selvyys vaivaa Ruokarouvan tytärtäkin.    


Huikealta tuntuu että Enni Mustosen (Kirsti Mannisen) täytyy jatkaa sarjaansa. Kirjan etulehdellä kerrotaan että Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja jatkuu. 


maanantai 1. toukokuuta 2017

Pirkko Saisio ja tyttärenpoika elävät, kokevat ja rakastavat

Kaksi tunnettua naista on julkaissut kirjan isoäitiydestä. Pirkko Saision Spuuki Spaidermän ja raju Nonna (kuvitus Remu Välisaari, Siltala 2017, 194 s.) on ihastuttava päiväkirjan omainen kuvaus elämästä tyttärenpojan isoäitinä pojan ensimmäisenä kuutena elinvuonna. 

Elämä Nonnana on täynnä yllätyksiä ja ennen kokemattomia onnenhetkiä ja elämyksiä. Pienen pojan kanssa ei koskaan tiedä mitä on odotettavissa ollaan sitten Helsingissä, Madeiralla tai saaristossa. Saision kaikista tarinoista huokuu rakkaus sekä pientä poikaa että myöhemmin myös pikkusiskoa kohtaan. 

”Oltiin tuntikausia kaksi salapoikaa, jotka asuivat bunkkerissa. Luulin että legopaketin kannet olivat rumpuja, joilla saattoi rummuttaa salaisuuksia paikasta toiseen. Viisivuotias katsoi minua juuri niin kuin muinaismuistoa katsotaan ja ilmoitti, että ne ovat pädeja, joilla voi lähettää viestejä ja minkä lisäksi niillä voi nähdä mistä suunnasta vihollinen lähestyy.” 

Paljon olen kokenut samaa mitä Saisiokin, mutta en olisi koskaan osannut kirjoittaa siitä yhtä valloittavasti. On helppo samaistua isoäidin hullaantumiseen, jota Saisio kuvaa hyvin, hyvin uskottavasti. Jokainen lapsi ansaitsee isovanhempien kriitikittömän rakkauden. Ja jokainen isoäiti ansaitsee oikeuden olla hullaantunut lapsenlapsistaan. Merkillistä on miten iso paikka ensimmäisellä lapsenlapsella on. 




Vappu Taipaleen Isoäitikirja (Into 2017, 267 s,) hyvin henkilökohtainen tietokirja isoäitinä olemisesta. Kirjassa on paljon asiatietoa, jota Vappu Taipale taitavasti ja hyvin arkisesti peilaa omaan elämäänsä. Kirjasta saa paljon aineksia omaan isoäiti-elämäänsä. Varsin paljon siitä on varmasti iloa, niille joiden isoäitiys ja eläkkeellä oleminen ei ole vielä jatkunut kovin pitkään. 

”Oma elämä on vain pieni lenkki sukupolvien ketjussa, mutta on tulevia sukupolvia, heidän tarpeitaan, ilojaan ja sukujaan, elämä jatkuu”.


Hannele Cantell: Sekunnit ennen kaatumista

Hannele Cantellin Sekunnit ennen kaatumista (Tuuma 2022, 237 s.) on rehellinen ja tarkka kuvaus miten elämä muuttuu kun sairaus yllättää. Ca...