perjantai 31. toukokuuta 2019

Eero Junkkaalan Näitä polkuja tallaan


Olin hakemassa autoani parkkipaikalta, kun huomasin että läheisellä kadunpätkällä oli menossa juoksukilpailut. Ensimmäisenä kipaisi 5-6 -vuotias tyttö pitkät hiukset pipon alta heiluen ja toisena selkeästi vanhempi herrasmies, joka oli päättänyt jo etukäteen kuka kisan voittaa.


Pappi ja teologian tohtori Eero Junkkaala, 71 v. on kirjoittanut yli viisikymmentä kirjaa, jotka käsittelevät Raamatun historiaa ja arkeologiaa, Raamatun tulkintaa sekä elämänkatsomuksellisia ja hengellisiä teemoja. Näitä polkuja tallaan on kirja Eero Junkkaalasta, hänen elämästään, työstään ja ajatuksistaan. 

Junkkaalan työvuodet ovat kuluneet Suomen Raamattuopiston rehtorina, Suomen teologisen instituutin pääsihteerinä sekä Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijänä. Eero Junkkaalan tapa kertoa omista saavutuksistaan niin työtehtävissä kuin tutkijanakin on hyvin vaatimaton. Se tekeekin kirjan lukemisesta leppoisan ja ajatuksia avartavan. On helppo peilata monia oman elämänsä kokemuksia siihen mitä Junkkaala kertoo itsestään ja miten hän niihin suhtautuu.

Paljon kiteytyy hänen pohdintaansa mikä tekee meidän elämästämme onnellisen. ” Olla sisäisesti vapaa ja toimia toisten hyväksi tuo paljon onnellisuutta elämään.” 

Samaan tapaan hän pohtii myös mikä vaikeuttaa unelmaa olla juuri se, joka pohjimmiltaan haluaisi olla. Hän myöntää, että moni hänen unelmansa on toteutunut. ”Olen saanut toteuttaa kutsumustani ja päästä sen viemänä tekemään valtavasti mieluisia, Suomessa ja maailmalla. Olen ollut tyytyväinen elämääni ja kiitollinen Jumalalle siitä, että olen saanut elää juuri tällaisen elämän”.

Mieltä kohottava on Junkkaalan vastaus kysymykseen olenko nyt viisaampi kuin nuorempana. Hän myöntää, että on ilman muuta viisaampi – omasta mielestään. Ikääntyminen on antanut Junkkaalalle luvan hyväksyä itsensä ja kanssaihmisensä kritiikittömästi ja rakkaudellisesti.  

Arvostan suuresti elämäkerrallisia ja elämänkatsomuksellisiakin teoksia, jotka eivät ole oppaita vain naisille tai miehille, eli sukupuolisidonnaisia. Junkkaala on omassa elämässään selkeästi vaatinut itseltään paljon, mutta vaatimukset eivät ulotu kanssaihmisiin. Hänen kohdallaan lähimmäisen rakastaminen toimii. 

”Elämän voi ottaa aika rennosti, kunhan ei unohda Jumalaa eikä lähimmäisen rakastamista. Paljon muut ei tarvita”, kiteyttää Eero Junkkaala elämänohjeensa kirjan viimeisellä sivulla.


  




maanantai 20. toukokuuta 2019

Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija


Edelleen saamme luettavaksi uusia sankaritarinoita keskitysleireiltä selviytyneistä miehistä ja naisista. Australiassa asuva kirjailija ja käsikirjoittaja Heather Morris tutustui vuonna 2003 slovakialaiseen Lale Sokoloviin, Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin vankiin. Keskitysleirillä Lale sai hoidettavakseen erityistehtävän. Hänen tehtävänsä on tatuoida numerot leirille tuotujen vankien käsivarsiin, olivtpa he vanhoja, nuoria, lapsia, naisia tai miehiä.

Lale oli työnsä takia paremmassa asemassa ja turvassa kuin muut vangit. Lale joutui näkemään ja kokemaan leirillä kauheita tapahtumia, mutta myös vankien uskomattoman urheita tekoja. Mahdollisuuksien mukaan, lopulta oman henkensä uhalla Lale auttoi muita vankeja. Hän välitti ruokaa kultaa ja timantteja vastaan. Kaikesta Lale selviytyi oman nokkeluutensa ja rauhallisuutensa ansiosta.  

Vuonna 1942 Lalen edessä oli nuori kaunis nainen. Lalen oli määrä tatuoida hänenkin käsivarteensa numero kipua tuottaen ja pakosta. Gita ja Lale rakastuivat ja päättivät pysyä hengissä, jotta he voisivat mennä naimisiin – sitten kun kaikki tämä on ohi. Sodan loppuvaiheessa nuoret kadottavat toisensa, mutta Lale löytyy Gitan Punaisen Ristin avulla.

Lale Sokolov kertoi tarinansa Heather Morrisille vasta vaimonsa Gitan kuoleman jälkeen vuonna 2003. Hän pelkäsi, että heidät leimattaisiin natsien kätyreiksi ja mahdollisesti tuomittaisiin. Lale ja Gita elivät elämänsä Australiassa.

Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija (suom. Pekka Tuomisto, Aula & Co 2019, 286 s.) on soljuvasti etenevä tarina Lalen elämästä tuhoamisleirillä. Keskiössä ovat Gita ja hänen lähimmät ystävänsä sekä Lalen ystävät ja muutamat saksalaiset ja venäläiset sotilaat.  Morris kirjoitti Lalen ja Gitan kokemuksista ensin elokuvakäsikirjoituksen, josta hän muokkasi romaanin.

Birkenaun tuhoamisleirin tapahtumat ovat varmasti useimmille kirjan lukijoille tuttuja. Uutta on aina kertojan ääni ja juuri ne tapahtumat, jotka ovat sattuneet vain hänelle. Auschwitzin tatuoija on paitsi selviytymistarina myös kaunis rakkausromaani. Ilman Gita Lale ei olisi selviytynyt hengissä ja ilman Lale Gita ei olisi kestänyt kaikkia koettelemuksiaan.



maanantai 13. toukokuuta 2019

Markus Ahosen hieno Sieluttomat


Aina on ilahduttavaa kun kohdalle osuus ennestään tuntemattoman kirjailijan hyvin ja huolella kirjoitettu kirja. Markus Ahosen Sieluttomat (WSOY 2019, 473 s.) on juuri sellainen. Sieluttomat on viides dekkari, jossa päähenkilönä on rikoskomisario Isaksson. Aikaisemmin ovat ilmestyneet Meduusa, Palava sydän, Jäljet ja Sydämenmurskajaiset.

Sieluttoman rikokset tapahtuvat Helsingissä. Ne on tarkoin suunniteltuja, jopa niin että niitä harjoitellaan monta päivää ja monta kertaa etukäteen. Kaikki tapahtuu Ravellin Boleron mukaan. Musiikki alkaa soida vähitellen lukijankin päässä. Bolero soi rikollisjengin neljän miehen korvissa alusta loppuun.  

”Rummut soittivat samaa toistuvaa ja kiihtyvää rytmiä Akin päässä. Ryöstöuutinen oli vihdoin päätynyt myös nettiin”.  

Kaikki kietoutuu Sieluttomissa vanhoihin tapahtumiin. Jokaisella rikoksen tekijällä on takanaan menneisyyden painolasteja. On kostoa ja syyllisyyttä. Takaumia on hyvin paljon, jopa niin että tarkkaavainen lukija erehtyy välillä siinä mikä oikeastaan liittyy mihinkin. Kerronta on psykologisesti hienovaraista ja hyvin uskottavaa.

Poliisit ovat ymmällä ja ymmärtävät että uusia rikoksia tapahtuu, vaikka he kuinka yrittävät päästä selville mitä on tekeillä ja kuka tekee. Dekkarimaiseen tyyliin he ovat melkein aina oikeassa ja selvittely etenee sopivan hitaasti.

Markus Ahonen on taiturimainen kirjoittaja. Kaikki on punottu yhteen taitavasti ja huolellisesti.



Hannele Cantell: Sekunnit ennen kaatumista

Hannele Cantellin Sekunnit ennen kaatumista (Tuuma 2022, 237 s.) on rehellinen ja tarkka kuvaus miten elämä muuttuu kun sairaus yllättää. Ca...