Kesä ja dekkarit. Heinäkuun helle ja Nele Neuhausin uusin
dekkari Susihukka (suom. Veera Kaski, WSOY 2018, 555 s.). Neuhaus on luokiteltu
Saksan suosituimmaksi rikoskirjailijaksi. Susihukan tunnelma on hyytävä,
rikokset kuvottavia, uhrina nuori tyttö ja hänen kohtaloonsa liittyvät henkilöt.
Neuhausin kerronta on hyvin yksityiskohtaista ja paikka
paikoin aika verkkaistakin. Tarinan etenee hyppäyksittäin, juuri sopivasti että
lukija pysyy mukana ja välillä luulee olevansa edellä rikoksia tutkivia poliiseja.
Kirjan päähenkilöt Pia Kirchhoff ja Oliver von Bodenstein
ovat tuttuja
aikaisemmista dekkareista Lumikin on kuoltava ja Joka tuulen kylvää.
Susihukassa kaikki alkaa kun nuorisojoukko löytää
humalapäissään joen rannalta ruumiin, kuolleen nuoren tytön, jota kukaan ei ole
kaivannut eikä kaipaa. Tutkijat ovat hämillään ja vielä suurempia arvoituksia
he joutuvat selvittämään kun tunnettu tv-juontaja pahoinpidellään. Pala palalta
selviää miksi toimittaja piti pahoinpidellä ja mitä kaiken takana oikein on.
Karmaisevinta Susihukassa on sen todentuntuisuus. Moni kakku
päältä kaunis, pitää tässä tarinassa enemmän kuin paikkansa. Helpotusta
ahdistavaan lukemiseen tuo poliisien arkielämän huolet ja heidän keskinäiset
välinsä. Nekään eivät tällä kertaa ole ihan selkeät ja ongelmattomat.
Lapsiin kohdistuvat rikokset, ihmiskauppa, poliisien oma
rikollisuus, yhteiskunnan yläluokkaan pesiytynyt pahuus, julkisuuden tuoma helpotus
tai kohtalokkuus. Tällaista ei voi olla olemassa! En halua lukea tällaista! Ja
kuitenkin luen. Luen koska tarina on kerrottu hyvin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti