Suvi Ratisen Pakolainen (Otava 2025, 332 s.) murtaa täysin käsitykseni että tiedän kirjailija Aino Kallaksesta (1878 – 1956) hyvin paljon. Pakolainen kertoo Aino Kallaksen ja hänen miehensä elämästä pakolaisena Ruotsissa. Kallakset saivat turvapaikan Ruotsista 1944. He halusivat paeta Viron uutta valloittajaa. Moni heidän ystävänsä oli joutunut uuden vallanpitäjän vangiksi. Aino Kallas olisi halunnut palata Suomeen, mutta sitä piti jopa valtion johto liian vaarallisena. Neuvostoliitto olisi voinut karkottaa Kallakset Siperiaan.
Kun Aino Kallas, suomalaisen Krohnin kulttuurisuvun jäsen,
avioitui vähän yli 20-vuotiaana virolaisen kulttuurin tutkijan ja diplomaatin
Oskar Kallaksen kanssa, hän menetti Suomen kansalaisuuden ja hänestä tuli virolainen.
Tätä ansioitunut kirjailija suri koko pakolaisaikansa. Oskar Kallas kuoli
Tukholmassa 1946. Aino Kallas tunsi itsensä entistä yksinäisemmäksi.
Hän suri kotinsa ja tavaroittensa menettämistä niin Virossa
kuin Suomessakin. Kallas halusi kirjoittaa, mutta koki ettei hän saanut tukea
omalta kustantajaltaan Otavalla. Kun Kallas ehdotti päiväkirjojensa julkaisemista,
siitä kustantaja innostui.
Mitä hän oikeastaan kirjoittaisi, jos voisi kertoa vapaasti
välittämättä pelosta, että kirjeet avataan ja kirjoitetuista sanoista
kertoisiko
hän kauhusta ja epävarmuudesta,
miten
hän kuvailisi uhkaavaa tunnetta, kun ei uskalla tulla
synnyinmaahansa ilman vaaraa
joutua valvontakomission hampaisiin.
Pakolainen kuvaa uskottavasti ja hienovaraisesti kirjailijaa, joka tietää olevansa tunnettu ja ansioitunut, mutta joka samalla kokee olevansa kaikkien hylkäämä. Tukholmaan hän ei sopeudu ollenkaan. ”Tukholma ei ole merkinnyt hänelle koskaan mitään muuta kuin hätäsatamaa.” Ratinen käy läpi Kallaksen uraa ja hienovaraisesti palaa aina välillä Aino Kallaksen suureen rakkauteen Eino Leino.
Ratinen kirjoittaa tyylillisesti hyvin modernisti ja omaperäisesti. Pisteet ja pilkut häviävät välillä, kappalejako on erikoinen. Mutta tämä kaikki tekee kirjasta jännittävän. Aika ajoin unohtuu täysin että kertojanana ei ole kirjailija Aino Kallas vaan kirjailija Suvi Ratinen.
Olen saanut kirjan kustantajalta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti