Miika Nousiaisen Pintaremontti

Syksyn liikuttavin, hellyttävin ja viihdyttävin on monella tapaa Miika Nousiaisen Pintaremontti (Otava 2020, 365 s.).  Kriitikko Suvi Ahola (HS 16.9.2016) nimesi Nousiaisen neljännen romaanin Juurihoidon hyvinämielenromaaniksia ja samaa luokitusta käytti myös Pintaremontin kriitikko Noora Vaarala (HS 18.10.2020). Molemmissa romaaneissa ollaan ajan hermolla, kerrotaan lmiöistä ja meistä ihmisistä sen kaiken keskellä. Vaikka osa Pintaremontin asioista on rankkoja, on romaanin perusvire toiveikas ja paikka paikoin jopa hulvattoman hauska.

Pintaremontissa on viisi kertojaa: Seija, äiti; Henna, tytär; Sami, poika; ja Samin ystävät Markus ja Pesonen. Kaikki alkaa hautajaisista. Seijan mies, Hennan ja Samin isä on kuollut. Kukaan kolmesta ei muistele erityisellä lämmöllä vainajaa, pikemminkin he kummaksuvat kun työtoverit ja ystävät erilaisista harrastuksista ylistävät vainajaa innolla ja myönteisellä mielellä.

Viimeinen myötämielisyys katoaa Samilta siinä vaiheessa, kun sukulaiset aloittavat päivittelynsä kun Sami ei vieläkään ole löytänyt elämänkumppania. Mitään muuta ei Sami niin kiihkeästi kaipaa kuin tulevien lastensa äidin tapaamista. Henna loukkaantuu ja poistuu hautajaisista ovia paiskoen, kun äiti aloittaa – ties monenko kerran – päivittelynsä siitä miksi Hennalla ja Esalla ei ole lapsia. Hän niin kaipaisi lastenlapsia, etenkin kun paras ystävätär Sinikka lähettelee hänelle ihanien lastenlastensa kuvia.

Samin innokkuutta päästä isäksi ei horjuta, vaikka hän on perin pohjin perehtynyt siihen millaista on yksinhuoltajaisän elämä kolmen, vilkkaan, eläväisen, alle kouluikäisen tyttären kanssa. Lasten äiti on sairastunut psyykkisesti kolmannen lapsen syntymän jälkeen eikä yksinkertaisesti kykene olemaan äiti lapsilleen. Lapsiperheen kuvaus on ilahduttavan sarkastista ja hauskaa. Markus on perehtynyt vaatemerkkien yksityiskohtia myöten isänä olemiseen.

Sami saa niskoilleen moottoripyörä-jengin vihat kun hän tuohtuneena kaataa yhden jengiläisen moottori pyörän. Sami pakoilee paikkoja joihin hän olettaa jengiläisten syöksyvän toteuttamaan viestiensä uhkaukset. Markuksen ja tyttöjen koti on hyvä turvapaikka ja työpaikallekin paras livahtaa takakautta.

Henna ”pakottaa” miehensä lapsettomuushoitoihin ja joutuu kerta kerran jälkeen pettymään. Lasta ei vain kuulu ja Esa ei jaksa innostua lapsettomuusklinikan palveluista eikä adoptiosta. Hyvin ei tällaiselle suhteelle voi Nousiaisen kirjassakaan käydä.

Oman riemastuttavan tarinan kirjaan tuo Pesonen, joka on uhrannut elämänsä vanhempiensa hoitamiseen. Välillä on melko mahdotonta venyä syöpää sairastavan isän tukemiseen ja muistisairaan äidin jokapäiväisestä elämästä huolehtimiseen. Eronneet vanhemmat kun kaipaavan hoitoa ja apua kumpikin omalla tahollaan. Isän kuoleman jälkeen Pesonen omistautuu äidilleen ja hänestä tulee äidin omaishoitaja..

Samaan aikaan leskeksi jäänyt Seija pohtii millaista uutta elämää hän voi nyt viettää, kun Martti ei ole määräämässä kaikesta. Pesonen ainakin tarvitsee tukea ja olkapäätä, mitä vasten välillä lepuuttaa itseään. Ei Pesosen omaishoitajan ura kovin pitkään kestä, joten Pesonen ehtii aina vain enemmän ja enemmän uhrata aikaansa Seijan viihdyttämiseen.

Romaani on tulvillaan aikamme omituisuuksia ja ilmiöitä, jotka kaikki kulminoituvat hyvinvointibloggaajan palstalla Pintaremontti. Bloggaajan elämässä kaikki on niin kohdallaan kuin vain voi olla. Tyttären 8-vuotissynttäritkin pidetään metsässä mindfullnesin ja joogan merkeissä. Kaikki kirjan viisi päähenkilöä lukevat blogia ja syyllistävä ihan vähän itseään kun eivät osaa elää bloggaajan esimerkin mukaan. Onneksi bloggaajankin tosielämä paljastuu ennen kirjan loppumista.

Miika Nousiainen on itsekin pienten lasten isä ja nykykirjailijoiden tavoin hän myöntää että moni asia on ammennettu hänen omasta elämästään. Ja kaikesta on syntynyt viihdyttävä, huikean hauska ja kaihomielinen kirja, jossa kaikki haluavat rakkautta ja moni sitä saakin, ainakin lopussa.