Heidi Köngäksen Mirjami (Otava
2019, 348 s.) on jatkoa kiitetylle Sandra -romaanille (2017). Nyt eletään
talvi- ja jatkosodan vuosia. Sandra on miehensä ja lapsikatraansa kanssa
joutunut muuttamaan Mäntän rajamaille, mihin on rakennettu uusi mökki.
Perheen pojat joutuvat toinen
toisensa jälkeen rintamalle. Punavankina tuomittu Janne on sotaan liian vanha. Kotiin
jäävät naiset, heidän vaiheitaan ja tuntojaan romaanissa seurataan. Sandran
lisäksi kertojina ovat hänen kolme tytärtään, pääosassa romaanin nimihenkilö,
Sandran tyttäristä keskimmäinen Mirjami.
Kirja kertoo koskettavasti
kotirintamalla elävistä naisista. Kaiken aikaa on mielessä huoli rintamalla
olevista rakkaista ja sukulaisista. Vähitellen elämä muuttuu tukalaksi, kun
kaikesta on pulaa.
Mirjami ja hänen kohtalonsa.
Hän rakastuu pikavauhtia keuhkotautia sairastavaan Toriin. Tor joutuu
rintamalta parantolaan ja sairaus varjostaa Mirjamin elämässä kaikkea. Romaani
on koskettavaa kuvausta kotirintaman elämästä.
Pommituksia pelätään Mäntässä
ihan yhtä lailla kuin kaikkialla muuallakin Suomessa. Ruokaa ei ole riittävästi
ja vaatteiden saantikin on hankalaa puhumattakaan kengistä, joita ei
yksinkertaisesti voi ostaa mistään.
Mirjami rakastuu päätä pähkää syksyllä
1941 näkemäänsä sotilaaseen. Hän on pitkä tumma, pehmehuulinen, hänessä on
jotain kovaa ja pehmeää yhtä aikaa”. Suomenruotsalainen Tor on aivan erilainen
kuin Mirjamin tuntemat miehet. Nuoret tapailevat ja rakastavat, kunnes Torin
pitää lähteä rintamalle.
Mirjamin elämä pikku midinettinä
jatkuu edelleen ja tärkeimmäksi asiaksi tulevat Torilta tulevat kirjeet ja
etenkin ne jotka eivät tule. Mies on sairastunut. Tuberkuloosi on sotavuosien
Suomessa kammottava ja pelottava tauti. Mirjamin vanhemmat yrittävät saada
Mirjamia luopumaan rakastamastaan miehestä, mutta nuori nainen tietää mitä hän
elämältään tahtoo, vaikka välillä epäusko valtaa mielen: ”Jos Tor ei koskaan
parane, jos rauha ei tuotkaan yhteistä elämää?”
Kängäksen ote sodan ajan
kotirintama-elämään on aika lailla rauhallinen ja monelta osin tuttua asiaa.
Uutta on vain henkilöiden väliset jännitteet ja luonteiden kuvaukset. Tiedämme
että naiset pärjäsivät ja ylittivät kykynsä ja tahdonvoimalla pystyivät mihin
vain.
Kun kaikkia tai melkein kaikki
on menetetty on sittenkin jäljellä vankka usko parempaan elämään. Se voi tulla
ilman uutta taloa ja rakkautta tai niiden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti