Rehtiä viihdettä

Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää (Gummerus 2015) on hellyttävä ja samalla aika hämmentävä viihde- ja rakkausromaani. Monen muun lukijan tavoin jäin odottamaan innolla jatkoa rakkaansa menettäneen Loun elämän seuraavista vaiheista.

Jos olisit tässä (suom. Heli Naski, Gummerus 2016, 445 s.) oli pienoinen pettymys. Nyt kaikki tapahtui ilman yllätyksiä ja jos yllätyksiä oli ne, aavisti etukäteen. Kauneinta kirjassa oli Loun tunteet kuollutta Williä kohtaan. Heidän rakkautensa tuntui jopa tässä uudessakin romaanissa ainutlaatuiselta. Niin kauniistaiLou suhtautui rakastamaansa mieheen. Ymmärrettävää oli sekin, että Loun oli vaikea antaa itselleen lupaa rakastua uudelleen. 

Mutta tarvitaanko uuden rakkauden tulemiseen kliseemäisiä mutkia: väärä poika kertoo isänsä naisseikkailuista, uusi mies on uskomattoman täydellinen, vakava loukkaantuminen ja melkein kuolema, yliampuvan hyvä työtarjous rapakon takaa, lapsi jonka olemassa olosta isä ei tiennyt mitään.

Vaikka kaikki ei olekaan tavanomaista, kirjailijan ote on hämmentävällä tavalla herpaantunut. Tai minä vain olen kriittinen. Kun kerrankin sorrun lukemaan kirjan, jota mainostetaan viihdekirjaksi, petyn ja marisen. Pitäisi osata ottaa eri kirjalajit sellaisenaan. Vaikka ei romaaneja kovin kategorisesti voi luokitella.