Marja-Leena Tuurnan Eeva-Liisa Manner

 

Muistan tummatukkaisen naisen Tampereen Ojakadulta, kun olin koulupäivän jälkeen palaamassa kotiin Tampereen Kauppaoppilaitokselta. Olin myös kuullut, että ihailemani runoilija oli asunut muutaman vuoden kotikadullani Mäntykadulla, mutta ehtinyt muuttaa sieltä pois ennen kuin perheemme muutti sinne.

Eeva-Liisa Manner (1921-1995) oli kuuluisa runoilija jo 1960-luvun puolivälissä. Häntä näki Tampereen katukuvassa sen jälkeen enää harvemmin, koska hän asui osan vuotta Espanjan Andalusiassa ja vietti kesiään Ruoveden kesätorpassaan tai Havisevan kesämökillään.

Marja-Leena Tuurnan Eeva-Liisa Manner. Matka yli vaihtelevien äärten (Tammi 2021, 265 s.) valottaa hienolla tavalla hieman arvoitukselliseksi jääneen runoilijan elämää. Mannerin aikana kirjailija ei myynyt aikaansaannoksiaan omalla olemuksellaan vaan teokset puhuivat itse omasta puolestaan.

Manner on sodanjälkeisen kirjallisuutemme merkittävimpiä kirjailijoita. Hän oli runoilija, näytelmäkirjailija, romaanien kirjoittaja, suomentaja ja kriitikko. Vuonna 19512 ilmestynyt Tyttö taivaan laiturilla oli vuosikymmeniä paras koskaan lukemani kirja. Luimme kirjan kouluni Tampereen Yhteislyseon kirjallisuuspiirissä. Tutustuimme myös Mannerin runoihin.

Tuurnan elämäkerta on hieno kunnianosoitus hienolle taiteilijalle. Monipuolisesti Tuurna valottaa Mannerin elämänvaiheita ja niiden yhteyttä hänen runouteensa.

Olemme panneet ajan

liian ahtaaseen astiaan?

Aika ei virtaa, ei ole perättäinen, vaan,

kaikki aika on ympärillä?

 

Näyte on Kokoelmasta Fahrenheit, 1968. Tuurna pohtii tämän runonäytteen avulla Mannerin suhdetta maisemaan. ”Se (maisema) merkitsee hänelle avaruutta ja sellaista aikaa, jossa menneisyyteen sisältyy myös tulevaisuus. Ajan rinnastaminen maisemaan merkitsee sitä, että tapahtumat ovat jo valmiina ja tulevat aikanaan kohdalle.”