Katriina Ranteen Maa kuin veri

Katriina Ranteen Maa kuin veri (WSOY 2021, 378 s.) perustuu kirjailijan Argentiinaan muuttaneen isoenon kertomiin kokemuksiin.  Romaanissa 15-vuotias Kaarlo lähtee perheensä mukana Argentiinaan vuonna 1910. Isällä on Lahdessa hyvä virka rautateillä, mutta lupaukset omasta maapalstasta, hedelmällisestä maasta ja lämpimästä, lupaus vaurastumisesta houkuttelevat. Samalla päästäisiin eroon Suomen yhä ahdistavammaksi käyvästä ilmapiiristä. Samaan aikaan moni suomalainen matkasi paremman elämän perässä Brasilian ja Yhdysvaltoihin.

Romaani on neljä sukupolvea kattava tarina siitä mitä uudessa maassa tapahtuu. Suomalainen siirtokunta Colonia Finlandesa ei ole juuri minkäänlaisten toivomusten täyttymys. Jokainen joutuu taistelemaan omasta elintilastaan, maaperä ei ole niin hedelmällinen tee valmistukseen käytettävälle yerballe ja tupakalle, mitä siirtolaiset ovat odottaneet. Osa lähellä asuvista siirtolaisista on tullut Ruotsista ja heidän kanssaan olisi hyvä osata puhua ruotsia. Kaarlon vanhemmat puhuvat vain suomea, poika joutuu auttamaan heitä aina kun on tarvis puhua espanjaa.

Paluu vanhaan kotimaahan ja kotikaupunkiin Lahteen kangastelee pitkään siirtolaisten mielessä. Toinen maailmansota katkaisee siivet muuttoaikeilta. Kotimaan tapahtumista saadaan tietoa lehdistä, joita sukulaiset lähettävät Suomesta. Tiedot ja jutut ovat tärkeitä vaikka ne luetaankin monta viikkoa vanhoista lehdistä. Hätä sukulaisista sodan keskellä on suuri, perhe lähettää Suomeen paketteja, vaikka heillä on itselläänkin tiukkaa. 

Luonto ja luonnon keskellä eläminen on tärkeää muillekin kuin kirjan viimeiselle kertojalle Ainalle, jonka isä kuolee ja äiti hylkää, kun hän on vastasyntynyt. Ainan kasvattaa isoäiti, jonka kanssa hän puhuu suomea. Ei isoäitikään koskaan ole elänyt Suomessa. Isoäiti tekee töitä pelloillaan aamusta iltaan ja Aina joutuu luopumaan haaveistaan mennä lukioon, koska isoäiti tarvitsee apua. Samalla tavalla isoäiti-Esterkin on joutunut jäämään vastoin tahtoaan kotitilalle.

”Kun seuraavana keväänä istuin tuvan lattialla ja murskasin morttelissa valkosipulia, mietin sitä, miten mummi oli minun lapsuudessani istunut siinä samalla lattialla ja nuijinut samaa morttelia puristaen nuijaa käsin, jotka nyt näyttivät erilaisilta kuin omani, mutta jotka silloin varmasti olivat olleet samanlaiset nuoret ja vahvat kädet; ja miten sitä ennen hän äitinsä oli istunut siinä samalla lattialla ja nuijinut myöskin sitä samaa morttelia.”

Vaikka Ainan isovanhemmat eivät Argentiinasta löytäneet onnelaa, he löysivät elämisen arvoisen elämän ja juurtuivat tahtomattaan uuteen ympäristöön. Onnen ja paremman elämän perässä moni matkaa tänäkin päiväni – myös hengensä kaupalla.   

 

Katriina Ranne (s. 1981) on lahtelainen kirjailija. Hän on julkaissut kaksi romaania ja kaksi runokirjaa. Hänen esikoisromaaninsa Minä, sisareni ilmestyi 2010 ja toinen romaani Miten valo putoaa 2017.Runokokoelma Ohikulkijan tuoksu ilmestyi 2014 ja Suomen ensimmäinen afrikkalaisen runouden antologia Korallia ja suolakiteitä 2015. Hän on väitellyt filosofian tohtoriksi Lontoossa. Maa kuin veri -romaania varten Ranne on haastatellut Argentiinassa suomalaissiirtolaisten jälkeläisiä.