Alex Schulmanin 17. kesäkuuta (suom. Jaana Nikula, Nemo 267 s.) jatkaa kirjailijan tutulla tiellä perheasioiden setvimisellä. Keski-ikäinen opettaja Vidar on hyllytetty työstään. Hänet syytetään oppilaan pahoinpitelystä. Tilanne oli opettajan näkövinkkelistä normaalia puuttumista oppilaiden nahisteluun. Koulun johto kuitenkin näki tilanteen toisella tavalla.
Vidarilla on nyt aikaa tutustua kellarikomerosta löytyneisiin
isänsä papereihin. Paperien joukossa on vanha paperinen puhelinluettelo. Hän
löytää lapsuuden perheensä kesämökin puhelinnumeron ja mielijohteesta valitsee
numeron ja siihen vastataan. Puhelimen kautta Vidar pitää yhteyttä perheensä
jäseniin.
Tästä alkaa romaanissa Schulmanille epätavallinen asioiden
käsittely. Nuoren pojan mieleen on jäänyt erityisenä päivänä 17. kesäkuuta. Nyt
keski-ikäisenä Vidar ei tarkasti muista mitä silloin tapahtui, joka tapauksessa
päivä oli merkittävä. Puhelinkeskustelujen avulla tärkeän päivän tapahtumat
alkavat vähitellen ratketa. Välillä keskustelut tuntuivat siltä kuin ne
oikeasti voisivat olla mahdollisia ja välillä lukijana olin vankasti sitä
mieltä ettei tämä näin voi mennä.
Mutta epäluuloinen lukija tavoittaa kaikesta huolimatta
tunnelmat ja sen miten itsepäinen Vidar saa lapsuutensa palaset kohdalleen. Siinä ohessa käsitellään monia muitakin
yhteiskunnallisia asioita. Kirjan outous suli vähitellen. Eikä se liioin
horjuta mieltymistäni Alex Schulmanin kirjoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti