sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Juha Muje näyttämöllä, kulisseissa ja kirjassa

Juha Heiskasen Juha Muje Näyttämöllä ja kulisseissa (Docendo 2017, 208 s) on ihastuttavan sympaattinen kirja taitavasta ja empaattisesta näyttelijästä. 

Juha Muje kertoo rakastaneensa esiintymistä pienestä pitäen. Jos ei päässyt esiintymään piti mielikuvitusleikeissä esittää eri henkilöitä. Pieni poika kehitti henkilöille nimen ja tarinan. Eli teki teatteria tietämättään jo ennen kouluikää. 

Oikea näytteleminen alkoi Pietarsaaren Työväenopiston näytelmäkerhossa, jonne esiintymishaluinen poika pääsi mukaan 12-vuotiaana. Pietarsaaren Näyttämölle hänet tempaistiin mukaan 15-vuotiaana ja 18-vuotiaana nuori mies oli jo Teatterikoulussa. 

Nuoruusvuosien huippuhetket Juha Muje koko Turun kaupunginteatterissa. Hän oli legendaarisen Seitsemän veljeksen Eero. Turun jälkeen hän oli lyhyen aikaa mukana Kom-teatterissa. Helsingin Kaupunginteatterin näyttelijäkaartiin Juha Muje kuului 10 vuotta, Tampereen Työväen Teatterissa mies viihtyi kaksi vuotta. Pisin työrupeama on ollut Kansallisteatterissa 1997 - 2013. Eläkkeelle jäätyään Juha Muje on näytellyt Kansallisteatterissa ja Tampereen Työväen Teatterissa. 

Vaikka kirjassa käydään läpi Juha Mujeen rooleja melko tarkkaankin, se tempaisee lukijan mukaansa vaikka ei esityksiä olisi nähnytkään. On kuin kuuntelisi ja näkisi Juha Mujeen kertovan elämästään näyttämöllä tässä ja nyt. Hienosti näyttelijä kertoo omasta persoonallisesta tavastaan tehdä roolejaan. 

Ohjaajista Juha Muje kertoo paljon. Edesmennyt Kalle Holmberg on Mujeen Suuri Ohjaaja. 
Kirjassa ei vähätellä ketään eikä paljasteta mitään epämiellyttävää kenestäkään. Mutta siinä kerrotaan miehestä, joka on aina tiennyt mitä hän haluaa tehdä. Juha Mujeen tavassa tehdä työtään on kunnioitettavaa nöyryyttä ja kunnianhimoa. 

Kirjan erikoisuus on Jouni Haralan ottamat valokuvat Juha Mujeesta jokaisen kirjan luvun alkuun. Kuvat ovat upeita ja kertovat paljon. Hieno kirja!  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hannele Cantell: Sekunnit ennen kaatumista

Hannele Cantellin Sekunnit ennen kaatumista (Tuuma 2022, 237 s.) on rehellinen ja tarkka kuvaus miten elämä muuttuu kun sairaus yllättää. Ca...