Höppänät naiset Hakaniemessä

Minna Lindgren on häätänyt Ehtoolehdon vanhat naiset putkieremontin jaloista Hakaniemeen. Munkkiniemen kultivoituneeseen ilmapiiriin tottuneille yli 90-vuotiaille on jo sinänsä pelkka ajatuskin asumisesta Pitkänsillan väärällä puolella, melkoinen koettelemus. Mutta onneksi heidän tilapäisen kotitalonsa lähellä on viiden eri ratikan pysäkki.

Kuolema Ehtoolehdossa viehätti monia lukijoita. On hauska huvittaa itseään vanhojen ihmisten ja etenkin vanhojen naisten kommelluksilla. Heidän koko olemassa olonsahan on yhdenlainen vitsi. Mitä 94-vuotias tekee tabletilla tai miten se nikäinen voi lipittää punaviiniä, tupakoida tai haaveksia seksistä. Pelkästään se että nainen köpöttelee kadulla kepin kanssa ja mutisee itsekseen muistaakseen seuraavassa korttelissa pankkikorttinsa tunnusluvun, on jopa kirjailija Minna Lindgreninkin mielestä huvittavaa.



Erityisen taiturimaiseksi veijariromaanin tekee se että Lingrenin kuvaama maailma on tänä päivänä enemmän kuin totta. Olemme turtuneet juttuihin joissa kerrotaan likaisissa vaipoissaan makaavista vanhuksista, nälkäkuioleman partaalla olevista sairaalan potilaista tai kotihoidon hoitajista joilla on aikaa yhdelle kotikäynnille kolme ja puoli minuuttia. Puhumattakaan putkiremonteista, joissa asukkailta huijataan rahat ja omaisuus.

Irvokkaaksi putkiremontti tulee helposti palvelutalossa. Vanhukset maksavt kaiken aikaa palveluistaan ja asumisestaan, vaikka remontin keskellä ei voi elää kuin Ehtoolehdeon sitkeä sotaveteraani, joka ei poistu rintamalta millään ehdolla.

Ehtoolehdon pakolaiset (Teos 2014, 339 s.) on kertomus siitä miten palvelukodin neljä naista ja yksi mies selviytyvät kimppakämpässään Helsingin Hämeentiellä Areenan talossa Hakaniemen hallia vastapäätä. Hulppeaan asuntoon muuttavat naiset eivät turhaan jää ihmettelemään samettiverhoja, pylväitä,hulppeaa kylpyläosastoa ja baaritiskiä, Heille on tärkeintä ettei tarvitse elää metelin keskellä Ehtoolehdossa. Asunnon omistaja on heidän kumppaninsa palvelutalosta, entisen äidinkielen uusi suurlähettiläs-aviomies. Vähitellen kaksi naisista saa selville ettei suurlähettiläs ole pelkästään kultivoitunut ja tyylikäs herrasmies.

Romaaniin on Minna Lindgren saanut sovitettua kaikki vanhusten hoitoon juuri nyt liittyvät ajankohtaiset asiat: eutanasia, kotihoidon ulkomaalaiset työntekijät, alkoholin käyttö, tietotekniikka ja tekonologia, kananmunien laatuvalikoimat, konsulttipuuhat, vanhusten siirtoruljanssi sairaalasta toiseen - puhumattakaan asumiskulttuurista. "Kaikki hylätyt rakennukset, jotka eivät kelpaa ihmisasuttaviksi, voidaan muuttaa vanhusten loppusijoituspaikoiksi."  

Vaikka hieman vieroksunkin iäkkäiden ihmisten tekemistä naurunalaiseksi, täytyy myöntää että Minna Lindgren tekee sen tyylikkäästi. Romaani on juohevasti ja vauhdikkaasti kirjoitettu. Ansio on ajan ilmiöiden ruotiminen terävästi ja todenmukaisesti. Enemmän on totta kuin tarua.  

Kommentit

Suositut tekstit