perjantai 29. maaliskuuta 2019

Joel Haahtelan Adélen kysymys


Joel Haahtelan Adélen kysymys (Otava, 2019, 188 s.) on alkulehdellä määritelty pienoisromaaniksi. Se kuvaa hyvin Haahtelan pohdiskelevaa ja yhteen paikkaan keskittyvää teosta. Mutta sisällöltään se ei ole pienoisromaani. Pikemminkin päinvastoin.

Elämässään eksyksissä oleva Helsingin yliopiston klassisten kielten opettaja on päättänyt ratkaista mitä oikeasti tapahtui nuorelle Adélelle, joka putosi äkkijyrkältä kallionkielekkeeltä yhdeksän sataa vuotta sitten, ei loukkaantunut, vaan ryhtyi tekemään ihmetekoja. Hänet on myöhemmin julistettu Pyhimykseksi. Putoamispaikan lähelle on perustettu luostari ja sen uumenissa on säilytetty vuosisatoja tapaukseen liittyvää aineistoa, jotka mies saa nyt käsiinsä. Opettaja on pitänyt sapattivuotta ja jatkanut kirkkohistorian opintojaan.

Miehen ystävä on vieraillut sattumalta luostarissa ja saanut elämälleen uutta sisältöä ja muuttunut henkisesti kun hän on saanut koskettaa luostarin kirkossa olevaa puulipasta, jossa säilytetään Pyhän Adélen viittaa ja palaa hiiltynyttä luuta.

Hämmentävä kokemus on jättänyt jälkensä romaanin päähenkilöön ja hän päättää selvittää mistä on kysymys. Hän tapaa yllättäen naisen, joka myös on tullut vuorille tavatakseen luostarissa ystävänsä, josta on tullut luostarin johtava munkki.

Haahtelan romaanin tunnelma on hyvin rauhallinen ja harras. Hartautta lisää syvällinen pohdinta monista hengellisistä kysymyksistä. Uskonnollinen romaani ei ole mutta, se on hyvin hengellinen.

”Veli Paul sanoo, että on olemassa pahuutta, joka tekee kaikkensa erottaakseen ihmisen Jumalasta. Herodeksen joukot kiertävät edelleen yössä, hiljaa ja väsymättä, eivät syö eivätkö koskaan nuku…  Paha työntää heitä eteenpäin, tappamisen ja turmelemisen himo”.

Veli Paul ei lupaa, että jokainen luostariin tullut ja sinne jäänyt pystyisi täysin irtautumaan pahasta. ”Mutta kenties luonteen puutteellisuuksistakin on syytä iloita, koske ne pitävät mielen nöyränä. Jos hyveestä tulee ylpeyden aihe, silloinhan se lakkaa olemasta hyve.”

Adelén kysymykseen eli siihen mitä kalliolla oikeasti tapahtui, ei löydy yhtä vastausta. Niin kuin ei löydy lukemattomiin muihinkaan kysymyksiin, joita eteemme tulee. Joen Haahtelan romaani antaa omalla, salaperäisellä tavalla eväitä tähän suureen tehtäväämme.   



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hannele Cantell: Sekunnit ennen kaatumista

Hannele Cantellin Sekunnit ennen kaatumista (Tuuma 2022, 237 s.) on rehellinen ja tarkka kuvaus miten elämä muuttuu kun sairaus yllättää. Ca...